Itsekritiikki ja luetun ymmärtäminen

Minusta on alkanut yhä enemmän tuntumaan, että virtuaalihevostelijoissa on lähes yksinomaan kahta eri joukkuetta - ne, jotka ovat turhan itsekriittisiä (onko se edes sana?) ja ne, joilta tämä itsekritiikki tuntuu puuttuvan lähes kokonaan. Vain harva kuuluu siihen joukkoon näiden kahden välissä, niihin, jotka tuntuvat hyvin tietävän, minkä"tasoisia" heidän hevosensa virtuaalimaailmassa ovat. Tähän samaan sisältyy myös se, että nämä tasonsa tiedostavat tuntuvat myös ymmärtävän lukemansa paremmin, kuin yksikään näistä valtajoukkueiden pelaajista. Itsensä tiedostava tajuaa esim. laatissääntöjä lukiessaan, mitä vaaditaan laatuarvosteluun osallistuvalta eläimeltä ja toisaalta myös sen, että kannattaako minivaatimukset täyttävän hevosen kanssa osallistua laatuarvosteluihin.

Sitten ovat nämä, joilla ei tunnu toimivan niin itsekritiikki kuin sisälukutaitokaan. He ilmoittelevat kisaamattomia, luonteettomia, suvuttomia ja ilman jälkeläisiä olevia hevosia ties mihin laatuarvosteluihin - Yleislaatuarvosteluun (YLA) he pääsevät vielä mukaankin näillä eläimillään, jaosten omiin laatuarvosteluihin eivät. Kun nämä ns. laaduttomat hevoset sitten eivät saa palkintoa YLA:sta, ilmoitetaan ne mitään sivuilla muuttamatta aina uudelleen ja uudelleen mukaan, vaikka koettaisi arvosteluissaan miten käsitellä palkinnottomuuden syitä. Ei vain mene päähän. Voiko se olla niin hankalaa ensinnäkin perehtyä siihen, mihin on hevostaan ilmoittamassa ja ns. minimivaatimuksiin, ja vielä hankalampaa katsoa kriittisesti hevostaan sillä silmällä, että kannattaako sitä ilmoittaa. Voiko joku oikeasti kuvitella, että arvostelutilaisuudessa, jossa pisteytetään kaikki rakenteesta luonteen ja päiväkirjamerkintöjen kautta sukuun, jälkeläisiin sekä kilpailumenestykseen, voisi menestyä hevonen, jolta tuurilla löytyy se valokuva sivuiltaan - joka ei välttämättä täytä edes rotuvaatimuksia? Sitten itketään, kun tulosten saamisessa kestää, kun ihmiset ilmoittavat laatuarvostelun tai ainakin palkintojen kannalta aivan typeriä hevosia mukaan.

Osittain nämä kovasti itsekriittiset ihmiset kuuluvat samaan kastiin kuin ne, joilta itsekritiikki tuntuu puuttuvan lähes täysin. Miksikö? Siksi, että heillä seisoo talleissa yleisen mielipiteen mukaan hienoja hevosia, joilla on tarkkaan selostettu luonne-/ratsastettavuuskuvaus, joko suku täynnä linkitettyjä huippuhevosia tai pitkällinen selvitys evm-hevosista sukutaulussa, niillä on jälkeläisiä, joista osa on jo ehtinyt menestyä, jonka lisäksi niillä on kilpailuita paaaaljon ja hyvällä tuurilla tämän lisäksi niin päiväkirjamerkintöjä kuin valmennuksiakin takanaan. Silti omistaja miettii, että "hmm.. ei ihan vielä, se ei ole vielä valmis laatikseeen.". Onko heillä myös jonkinmoinen sisälukutaidon puute, kun eivät tajua koniensa saavan todennäköisesti vähintään sen II-palkinnon, ehkä vielä suuremmalla todennäköisyydellä jopa sen I-palkinnon?

Välillä pistää turhauttamaan ihan toden teolla laatuarvosteluita arvostellessaan (itse toimin VVJ:n sekä YLA:n nimissä), että oikeasti - eikö ihmiset tajua? Mikä saa heidät ilmoittamaan ne rupuhevosensa. Missä ne huippuhevoset ovat, kun kyse on laatuarvostelusta? Vai ovatko näiden "huippuhevosten" omistajat lopulta sen verran itsetietoisia, etteivät tarvitse laatuarvosteluja kertomaan hevostensa olevan hienoja? Kuitenkin hieno suku määritellään usein sen mukaan, mitä arvonimiä suvussa olevilla hevosilla on - ei sen mukaan, onko hevoset oikeasti hienoja, mutteivät kertaakaan pyrkineetkään saamaan yhtäkään arvostelupalkintoa itselleen.

Henkilökohtaisesti ainakin mieleeni jää parhaiten valtarotujen kyseessä ollessa päähän ne, jotka ovat menestyneet (lähinnä tosin YLA:ssa..), ja näiden hevosten kautta osaan arvioida sukua omasta mielestäni - ellei kyse ole vanhanlinjan hevosista lähisuvussa, jolloin toki arvostan hevosen korkealle. Harvinaisten rotujen kyseessäollessa asia ei ole niin justiinsa, mutta onhan se hauska nähdä, että näidenkin rotujen keskuudessa on niin näyttelyttäminen kuin kisaaminenkin pikkuhiljaa yleistymässä - edes muutamia startteja ehkäpä kertomaan vähän siitä, mitä hevonen voisi periyttää.