perjantai 12. syyskuuta 2008

Harvinaiset rodut on påp!

Harvinaisista roduista on tullut selkeästi sellainen asia, joka kiinnostaa virtuaali-ihmisiä jatkuvasti enemmän ja enemmän. Harvinaisten keskuudessa on myös paljon rennompi meininki, kuin valtarotujen kasvattajien ja omistajien keskuudessa - hevosen kilpailuttaminen on toissijaista, kunhan se nyt ei aivan kuolleelta vaikuta; jälkikasvun hankkiminen on ehkä se ykköshomma. Linjojen lisääminen ja niistä huolehtiminen, yhteistyökin on kasvattajien välillä melko suurta loppujen lopuksi.

Hevostalli.netissä on nyt viiden päivän sisään juteltu harvinaisista roduista ja tehty kauppaa yms. viiden ketjun verran. Tästä ketjusta se kaikki lähti ja nyt ollaan jo tässä ketjussa! Uusia kasvattajiakin on uskaltautunut joukkoon juttelemaan, osa tosin jo aiemmin virtuaalipiireistä tuttuja, mutta löytyy sieltä muutamia sellaisiakin, joista ainakaan minä en ollut oikeastaan koskaan kuullutkaan. On aivan ihanaa huomata, että jopa niille roduille, joiden kanssa on tähän asti mennyt aikalailla yksinään, on tarjolla uusia innokkaita harrastajia. Toivonkin todella, että nämä uudet "suurtallien" perustajat pysyvät hommissa pitkään, olisi sääli, että iso kasa hienoja hevosia kasvattajineen lopettaisi heti alkuunsa.

Itsellenikin on RDN:stä tuntunut muotoutuneen se tärkein talli, se, johon jaksan eniten panostaa. Oli huisia huomata, että sieltä löytyy jo 51 rotua! (okei 52, koska welsh-ponien sektioita en eritellyt laskiessani rodut) Sitä ikävämpää taasen oli huomata taas se, että olisi aika laittaa kuoppaan aika iso kasa vanhoja hevosia, kun ei millään raaskeisi, osa niistä alkaa olemaan jo jopa 30 ikävuoden "paremmalla" puolella. Ja jotkut vielä joskus valittivat, että ihmiset tappavat virtuaalihevosensa alle kaksikymppisinä saadakseen talliin tilaa ja uutta verta :D (okei, kukaan ei ole sitä miusta valittanut, mutta sellaistakin olen lukenut) Miten ne pystyy siihen?

Harvinaisuus alkaa olemaan yleistä, mutta harvinaiset pysyvät silti harvinaisina. Ihmisiä kiehtoo erilaisuus ja sitähän harvinaiset pitkälti antavat - joten onko ihmekään, että ne vetävät ihmisiä puoleensa. Senkin lisäksi, ettei niiden kohdalla "vaadita" miljoonia kilpailuita ja arvonimiä, jotta hevosta pitäisi hyvänä.

Tilastotiedettä lyhyesti

Quiero:
rotuja 2
hevosia 47

ST Zeni:
rotuja 7
hevosia 52

RDN:
rotuja 51
hevosia 329

Poems:
rotuja 6
hevosia 75

Yhteensä:
rotuja 66
hevosia 503