keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Harvinaiset rodut on påp vol. 2! (etenkin askellajirodut!)

Edellinen postaukseni asiasta onkin jo hieman "vanhempi".. mutta tämä sivuaa jonkin verran sitä ja siellä on jonkin verran lähtökohtia tähänkin kirjoitukseen.

Harvinaiset senkun porskuttavat ja jatkavat levittäytymistä virtuaalimaailmaan. Enemmän ja vähemmän aktiivisena toimiva Harvinaisten Rotujen Ystävät-foorumi koettaa yhdistää harvinaisista kiinnostuneita ihmisiä yhteen, mutta keskustelu on ainakin vielä toistaiseksi ollut melko aaltomaista - välillä hyvin hiljaista ja välillä pulistaan enemmänkin. Nyt on myös ht.netissä taas uudet viestiketjut myös harvinaisten ystäville - siellä kun tuntuu rotuketjut olevan påp tällä hetkellä, niin oli kiva saada myös harvinaisten harrastajille ihan oma ketjunsa. Nyt ollaan kolmannessa viestiketjussa tällä erää, mutta suuri osa viesteistä on kovin lyhyitä - myönnän myös itse kirjoitelleeni sinne toistaiseksi lähinnä lyhyitä kommentteja toisille, koska ei ole ollut aikaa paneutua asioihin kunnolla.

Myös ko. ketjun myötä eteen on tullut uusia harvinaisia rotuja, joista ei ollut välttämättä itse edes pahemmin kuullut. Mukavaa, että ihmiset jaksavat koettaa näiden superharvinaisuuksienkin kanssa, vaikka harva niiden suhteen kasvatustoimintaa lähtee edes yrittämään. Sinällään harmi, mutta toisaalta ymmärrän kyllä - tai noh, itsellä ei innostus riitä kyllä minkään superharvinaisuuden omistamiseen. Ehkä siksi, että olen niin sen kasvatuksen perään (joka valitettavasti on kovasti retuperällä tällä hetkellä..) ja täytyisi täten hankkia samointein lauma hevosia, että niillä yleensäkään voisi kuvitella tekevänsä mitään. Sitten taas Harvinaisten foorumin puolella Sakkura on tehnyt iloisen yllätyksen! Newfloundlandinponisiittola! Vähänkö ihanaa, tuo rotu on sellainen, joka itseä on välistä hieman kutkutellut, mutta jonka olen toistaiseksi onnistunut pitämään poissa ponirivistöistäni - mutta entäs nyt, kun ei tarvitsisi olla yksi poniensa kanssa? Nooh, nähtäväksi jää, varsinkin, kun tällä hetkellä mulla sivujen teko laahaa auttamattomasti jäljessä niin ostettujen kuin kasvattienkin kohdalla, jonka lisäksi astutuskalenterit huutavat tyhjyyttään ja hevosten jälkeläislistat täten myös.

Noh - alunperin mun piti kirjoittaa ihan vain askellajiroduista. En kuitenkaan nyt enää muista, mitä niistä piti kirjoittamani, mutta kerrotaanpa jotakin edes! Askellajirotujen suosio on tuntunut kasvavan ihan hirmuisesti, ainakin, mitä tammikuussa pitämieni ARJ-kisojen osallistujalistat antavat ymmärtää. Viime vuoden puolella, kun mulla ARJ-kisoihin sai osallistua henkilöt rajattomalla määrällä hevosia per luokka, taisi vuoden huippusaldo olla muutaman kerran sekakäyntiluokassa 41 osallistujaa. Nyt, kun osallistumiset on rajoitettu 10:een hevoseen per ratsastaja luokassa, oli parhaimmillaan pelkissä saddlebred & national show horse-luokissa n. 50 lähtijää, samoihin lukuihin päästiin myös tennessee walker-luokissa - jopa foxtrottereita oli yli 20 hevosta, kun viime vuonna huonoimpina hetkinä luokissa oli 2 hevosta ja parhaimmillaan n. 10 kopukkaa. Eli suosio on selkeästi nousussa, etenkin näiden Amerikan mantereen rotujen kohdalla. Sen sijaan islanninhevosluokat lähes ammottivat tyhjyyttään, kun paras tulos oli 32 osallistujaa, pahimmillaan jouduin viime vuoden lopussa perumaan issikkaluokkia, kun ei ollut osallistujia! Ennenhän nämä luokat menivät täyteen alta aikayksikön.. tosin onhan muutama iso kasvattaja lopettanut, mutta silti. Onneksi olen aloittanut myös issikoiden kanssa harrastamisen 8)

Njuu. Tällainen katsaus tällä kertaa, en tiedä, oliko tässä tekstissä päätä tai häntää tai edes niitä selkäpaloja, mutta sainpahan vihdoin kirjoitettua sen!

Arvonimiä ja niiden havittelua..

..tunnustan. Olen elänyt virtuaalimaailmassa nyt ehkä sen 8 vuotta tai jotain - ja nyt mulle on iskenyt se. Haluan hevosistani Vir MVA Ch:ta! YLA1! VVJ I! JEIJEIJEI!

No joo.. onneksi on realistisuuden nimissä todettava, että kovin harvalla hevosistani on kuvat, joilla voisi päästä lähellekään Vir MVA Ch:ta, saatika että niiden sivuilta löytyvät asiat oikeuttaisivat YLA1-palkintoon tai että ne saisivat minkään jaoksen laatuarvosteluissa (paitsi ARJ!) 1-palkintoja. Mutta olisihan se silti kiva - lähinnä ehkä sen takia, että voisin osoittaa ihmisille, jotka eivät ole minulle hevosia myyneet, tai jotka parjaavat satojen hevosten omistajia, että kyllä senkin hevosmäärän kanssa on mahdollista saavuttaa jotain, vaikka tekeekin kaiken ihan yksin.

Ai niin, pitihän se mainita, että olen muuten saavuttanut sen YLA1-arvonimen jo toisella virtuaalihevosellani, tai no, ponilla. Edellinen YLA1-hevoseni oli omakasvatti Quiero's Poisonous Morphine xx, jolla ainakin vielä jokin aika sitten oli korkeimmat enkkutäykkärille annetut pisteet YLA:ssa, mutta tuskin enää - onhan tuon rakkaan herran YLA-arvostelusta aikaa jo monia vuosia. Nyt kuitenkin uutena YLA1-ponina esittelen teille Acantha Farmin kasvatin, russtamma Vivienne B:n! Se on mulle jollain tapaa ollut muutoinkin rakas virtuaalihevonen ja nyt voin olla siitä entistä ylpeämpi - vielä kun saisi päivitettyä hevosten sivuille tuon joulukuisen YLA-tilaisuuden tulokset!

Myös NJ-menestystä on viime aikoina ollut, tästä esimerkkinä seuraavat hevoset ja ponit, jotka ovat ansainneet itselleen arvonimiä (nämäkin jossain vaiheessa päivittelen hevosten sivuillekin..)!
fell-o. Frostbay Major on saavuttanut itselleen Champion-arvonimen!
fell-t. Gorgeous of Radon on niinikään nykyään Champion (ja KTK II).
budj-t. Mura Zeni on Champion myöskin.. (tammikuun KTK-tilaisuudessa mukana)
budj-o. Ierotheos taasen on saavuttanut Vir MVA Ch-arvonimen!
morgan-o. Charlie Charming RDN on myös Vir MVA Ch-palkittu - tämä herra on muuten myös tammikuun KTK-tilaisuudessa mukana..
nvh-o. Troløs:ille on myös anottuna Vir MVA Ch-arvonimi, joka toivottavasti myönnetään piakkoin :)

Ensi tilaisuuteen laittanen joko rotutoverinsa Tribute to Anger RDN:n tai edellä mainitun budjonnyori Ierotheoksen - näiden kahden jälkeen tilaisuuteen pääsee vielä budjonnyori Vasilii Zeni, mikäli elää vielä.. eli sen ilmoittamista seuraavaan tilaisuuteen pitäisi ehkä harkita vähän vakavammin.

Myös muutama hevonen odottelee itselleen lisää näyttelymenestystä, osa on yhden sertin päässä vähintäänkin siitä Champion-arvonimestä, näistä mainittakoot mm. PRE-oriit Óscar d'Amelie ja Fábian PRO sekä hackneyponiori Showdown of Radon. Myös Tijuanasin walker-kasvatit ovat aloittaneet lupaavasti näyttelyuransa, molemmat kun ovat ansainneet jo yhdet sertit itselleen, luokkavoittojen kera! Eli komistus nimeltään Tijuana's Rich Macho sekä aivan älyttömän kaunis tamma (ainakin omaan silmään..) Tijuana's Nitemare Hippy Girl!