perjantai 4. heinäkuuta 2008

Itsekkyys / itsekeskeisyys

Eilen julkaistiin uuden hallituksen, tämän ns. vallan kaapanneen siis, voimin yksi sääntöuudistus - tosin kokeiluluontoinen sellainen. Sehän koski vain tietylle seuralle pidettäviä kilpailuita, joita ei siis kokeilun aikana voi enää pitää, mutta silti kilpailuiden luokista kaksi kolmasosaa saa olla vain omalle seuralle avoimia. Tästä syntyi suuri keskustelu, joka mielestäni kuulosti lähiltä sodalta ja toisten syyttelyltä. Jotkut kuvittelivat, että sääntöuudistus oli täysi extempore-tapaus, kun edellisenä päivänä oli vaihteeksi suurta puraa siitä, ettei kilpailukalentereissa ole kuin seurojen omia kisoja. Tämä ongelma on ollut tiedossa jo pidemmän aikaa ja mahdollisuudet homman rajoittamiseen ovat olleet mietinnässä - vaihtoehtoja oli oikeastaan kolme:
  1. homma kiellettäisiin kokonaan
  2. jokaista 2-3:a avointa kilpailua kohden saisi pitää yhdet seurakisat
  3. nyt käyttöönotettu, 2/3 sääntö noudattava systeemi

Ensimmäinen vaihtoehto suljettiin pois lähes heti, toista mietiskeltiin jonkin aikaa useammalla taholla, mutta todettiin, että homma olisi tuskallisen hankalaa valvoa, kunnes joku/jotkut (Fea vai SanniS?) keksi tämän kolmannen systeemin, jolla on edes edellytykset toimia - ja ajaa jokaisen etua. Ihmiset saisivat pitää niitä vain omalle seuralle avonaisia luokkia ihan reilusti, sillä pienellä ehdolla, että siinä sivussa pitävät muutamia avoimia luokkia - samalla tasolla kuin seuraluokat.

Jotenkaan en vain pysty käsittämään, että mikä asiassa oli niin kamalaa, että sen pohjalta täytyi alkaa syyttelemään joitain ihmisiä suoraan nimeltä ja ryhdyttiin osoittelemaan sormilla edellispäivänä seurakisoista inisseitä. Toki paljon tuli myös hyvää palautetta, mutta se tuppaa niin helposti uppoavan sinne syytöksien ja ärtymyksen sekaan, ettei niistä paljoa kostu, vaikka eräänlaista lohtuahan ne tietenkin tuovat. Sääntöuudistus kuitenkin on ja pysyy kokeiltavana, näin seuran "omistajana" ja melko aktiivisena kilpailuiden järjestäjänä en pysty ymmärtämään, että mikä voi asiassa olla niin vaikeata osan ihmisten kohdalla.

Onko ne VRL:n rankingpisteet tosiaan sen arvoisia, että niistä täytyy yrittää tapella verissäpäin seurakisoissa ja evätä muilta mahdollisuus kilpailemiseen. Eikö niillä virtuaaliharrastajilla, jotka eivät ole kilpailukeskeisiä tässä epätodellisessa maailmassa, ole oikeutta kilpailla? Onko seurat ("aktiiviset" seurat siis) ja VRL:n alaiset kilpailut muka vain niiden yksinoikeus, joiden itseisarvona tuntuu välillä olevan hurjien kilpailukalentereiden saavuttaminen hevosilleen? Osaan seuroista ei edes oteta näitä ihmisiä, jotka eivät kilpaile verenmaku suussaan, koska he eivät pystyisi keräämään tarpeeksi seuran vaatimia "aktiivisuuspisteitä", nämä seurat tuntuvat olevan kaikenlisäksi niitä, jotka eniten järjestävät näitä vain seuralaisille tarkoitettuja kilpailuita, ja VRL:n kalenterit ovat täynnä näitä - sitten siellä on harvat, jotka viitsivät järjestää oman seuransa ohella myös muiden seurojen jäsenille kilpailuita, näitä on vähän, mutta onneksi tilanne tulee muuttumaan. Nämä avoimetkin kilpailut täyttyvät ikävän usein juuri niiden seurojen jäsenistä, jotka kyttäävät kilpailukalenteria kuin Wall Streetin pörssihait osakkeiden arvon muutoksia. Siinä jää pieni ihminen, joka haluaa vain vähän aktiviteettia hevoselleen, jalkoihin. Eikä se ole oikein. On hänelläkin oikeus kilpailla, vaikkei hän pystyisikään kilpailemaan ison ja "nimekkään" seuran riveissä.

Ei vain ajatella mitään muuta kuin omaa napaa ja sitä, että itse saa hevosensa varmasti kilpailuihin ja hurjasti niitä seuran vaatimia pisteitä ja pitkä lista rankingien kärkijoukosta on yleensä näiden seurojen jäseniä - ja miten muutenkaan, kun harvalla muulla on mahdollisuus kilpailla kuin muutamissa kilpailuissa per laji per kuukausi.Voiko se oikeasti olla niin kova paikka, että antaisi muillekin mahdollisuuden?

Ja sitten, kun ollaan tarpeeksi kyrsiintyneitä asiaan, otetaan ja lopetetaan! Oikein joukolla! Poistetaan kaikki sivut talleista ja omista seuroista, eikä ilmoiteta edes hevosten kasvattajille asiasta. Ei siis jätetä jäljelle mitään, minkä kasvattien omistajat voisivat merkitä kasvattiensa sukuih ja mistä kasvattajat (tai hevosten uudet ostajat) voisivat katsoa hevosiaan takaisin haaliessa niiden tietoja. Tämä on oikea itsekkyyden huippu. "Jos en minä enää näillä sivuilla mitään tee, eivät tee mutkaan - ja vaikka tekisivätkin, niin lällislää!" Eikä kyseessä edes ollut mitkään erityisen nuoret virtuaaliharrastajat, jotka vinisevät, ettei homma ole enää hauskaa, eikä saa tehdä mitä haluaa. (ai mitenniin, kukaan ei sano, että täytyy järjestää sitten niitä VRL:n alaisia kilpailuita tyhmine rajoituksineen)

Ajatelkaa ihmiset. Käyttäkää niitä aivoja, mitkä teille on suotu, oli ne sitten enemmän tai vähemmän viisaat sellaiset. Ei aina tarvitse ajatella asioita vain omalta kantilta, niitä voi miettiä myös toisten osalta. Entä jos juuri sinä olet se seuraava syrjään joutuva, kun ei ole mahdollisuuksia harrastaa - ja villejä kilpailuita löytyy vain kivien alta. Tosiaan, tämän pitäisi olla hauskaa, ja sitä se ei ole, ellei ollenkaan ajatella myös toisiamme.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aamen. Kyllä sinä Kerppa jonkin sortin jumala olet... ;)

Se Ionicin Sirpa kirjoitti...

Siis MITÄ nyt on tapahtunut?! En seuraile ht.netiä ja muutenkin olin viikonlopun poissa, niin mitä on oikeasti tapahtunut? Ovatko jotkut tosiaan lopettaneet seurakisojen takia?

Anonyymi kirjoitti...

Mahtava kirjoitus, usein on tehnyt itsekin mieli alkaa karjumaan tämän asian tiimoilta, kun jotkut eivät vain tajua.

Hienoa että joku vei sanat suustani.