Maltti ja sen puute

Tämä on minua aina ihmetyttänyt. Missä on ihmisten maltti? Pitkäjänteisyys? Lähinnä nyt tuosta malttamattomuudesta olen huolissani. Ihmiset laittavat hevosensa ikääntymään VHKR:n mukaisesti, eivätkä jaksa odottaa edes sitä 3-4:ää vuotta, että pääsisivät kilpailemaan eläimillään - tai varsottamaan niitä. Mielestäni on täysin käsittämätöntä, että jotkut kilpailevat hevosillaan jopa ennen konin syntymää! Mikä ihmeen järki siinä on? Eikö oikeasti muka pysty odottamaan sen eläimen kohdalla siihen asti, että ikä kestäisi oikeasti homman. Eikö muka oikeasti keksi sille ajalle muutakaan tekemistä, kun hevonen elää varsa-aikaansa, että täytyy haalia sille kilometrien kilpailukalenteri ennen hevosen kolmivuotissynttäreitä, jonka jälkeen se voikin jäädä kilpailueläkkeelle ja ruveta tuottamaan varsoja. Mikäli näin on, niin olisiko niin hankala sitten fiksata sen hevosen ikääntyminen sellaiseksi, että se täyttäisi vaikka jo synnyinpäivänään sen 3- tai 4 vuotta?

Sama asia koskee lähinnä tammojen varsottamista. Jotkut tammat ovat saaneet useamman varsan jo ennen kolmen vuoden ikää ja jotkut taasen saavat samana päivänä useamman varsan eri isäoreista. Taas herää kysymys, että miksi? Onko omistajilla oikeasti joku hieno syy siihen, että tekee tälläista. Onko kaikilla muka oikeasti näin kova kiire ja onko se kiire laatuarvosteluihin? Vai minne? Vai halutaanko vain suoltaa maailmaan täysin älyttömin perustein tekaistuja varsoja? Tätä hommaa tuntuu yleensä harrastavan sellaiset ihmiset, jotka eivät pahemmin omia kasvattejaan talleissaan hilloa. Ne täytyy myydä pois. Mitä pikemmin, sen parempi. Oishan se nyt kamalaa, jos omassa tallissa ois oma kasvatti niiden evm-hevosten lisäksi! Ajatelkaa nyt vähän. Mikä vielä kamalempaa, olishan se nyt sääli, et joku hevonen haukuttais lyttyyn, ku sillä ei ole vielä 4-vuotiaana kilometrin kisakalenteria ja viittä jälkeläistä. Vähintään.

Vaikka elämmekin virtuaalimaailmassa, niin mielestäni joitain asioita täytyisi silti pyrkiä kunnioittamaan. Näihin kuuluu ehdottomasti hevosen iän kunnioittaminen, oli se sitten vauva, vaari tai parhaassa kilpailuiässä. Itse hyväksyn vielä sen, että varsa ei mukaile vanhempien värejä niinkuin se reaalimaailmassa tekisi, vaikkakin tämäkin olisi toki suotavaa - mutta miten voin vaatia esim. oldenburg-ori Lachenilla tammansa astuttaneiden vaativan varsojen ostajilta, että laittavat voikkovärisen hevosen kuvat - puoliverisistä meneviä voikkoja kun tuntuu löytyvän yllättävän vähän - ja vielä vähemmän tietenkin sellaisia, joilla voisi saada menestystä jossain vaikka NJ-näyttelyissä, sitä kuitenkin useimmat haluavat. Koulutustaso on sellainen, jossa olen omien hevosteni kohdalla hieman höllempi, miulta löytyy monia PSG-tason tekkejä ja ns. isossa maailmassa hyljeksittyjä keskivertoratsurotuisia isojen luokkien suorittajia. Silti en kyllä sulata sitä, että shetlanninponilla mennään vaativaa a:ta ja tinkerin kanssa hypätään 130 sentin ratoja. Enkä katso myöskään hyvällä näitä "superpuoliverisiä", joiden koulutustaso on koulupuolella Int-GP ja estepuolella 150-170 (!) senttiä. Näyttäkää mulle yksikin hevonen reaalielämästä, jonka kanssa on pystytty molempiin lajeihin satsaamaan niin paljon, että se saisi hyväksyttyjä tuloksia kilpailuista.

Malttia ihmiset tarveisivat myös talliensa ja kasvattiensa kanssa. Tallit perustetaan hyvin nopeaan tahtiin, usein jopa muilta kyselemällä, että millainen ulkoasu/tallin nimi/kasvatusrotu/konsepti olisi hyvä. Täten he saavat vastauksia suhteessa fifty-fifty - eli toiset sanovat, että ajattele asia kunnolla, tee mitä itse haluat; ja toinen puolikas tarjoaa sitä, mistä he itse pitäisivät ja hyötyisivät parhaiten.. ja kun tyyppi sitten päättää toteuttaa henkilö a:n ehdottaman sinisävyisen ulkoasun yhdistettynä henkilö b:n ehdottamaan hankalaan div-php-hässäkkään, laittaa tallin nimeksi henkilö c:n ehdottoman Konikulman kirpputallin ja kasvatusrotuna on henkikö d:n haluamat alaskalaiset kippurahäntäponit, niin tuloksena on yleensä vain katastrofi - mutta sentään lyhytikäinen sellainen!

Kun hän on saanut jonkun jopa piirtämään itselleen pari alaskalaista kippurahäntäponia, niin hän kisaa niillä hieman, pari osallistumista pkk:ssa, muutamia ponien laskettelujaoksen kisoja ja sitten hän päättääkin, että on ensimmäisten kasvattien aika. Hänellä on ehkä kaksi oria ja kaksi tammaa, molemmat tammat astutetaan eri orilla. Sitten hän haluaa myydä nämä ensimmäiset upeat kasvattinsa pois tallista! Hänhän oli kysynyt, mitä muut haluavat, joten tietenkin hän olettaa ponien menevän kuin kuumille kiville. Hän tekee myyntiketjun, esittelee varsat hienosti ja kehuu vanhempia huippuponeiksi rodussaan. Sitten hän nostaa ketjunsa viiden minuutin päästä etusivulle. Sitten taas kolmen minuutin päästä - sitten taas viiden minuutin päästä edellisestä nostosta. Kohta hän tuskastuu. Ketju täyttyy päivässä-parissa hänen omiin upitteluviesteihinsä. Kukaan ei ole kiinnostunut hänen kippurahäntävarsoistaan.

Päivän-parin päästä siitä, kun hän on laittanut toisen myyntiketjun vireille ja täyttänyt senkin omilla nostoviesteillään (saattaapa välissä olla muutama muiden kommentti, kuten "no mitäs tollasella voi tehdä?") hän ilmoittaa lopettavansa tallinsa. Koska kukaan ei halua hänen kasvattejaan, niin mitä järkeä hänen on kasvatustoimintaa edes pitää? Tästä viikon päästä hän haluaa jälleen omistaa virtuaalitallin. Tällä kertaa hän ehkä edellisestä kerrasta viisastuneena tekee itse ulkoasun, jota osaa sitten myös käyttää, valitsee tallin nimenkin ainakin suureksi osin itse - ja mikä vielä parempi, valitsee ne tutut ja turvalliset ponit, joita hän on aina rakastunut, kasvatusrodukseen. Tämän tallin kohdalla hän tekee samat kuviot kuin edellisen, kilpailuttaa ehkä hieman ponejaan, mainostaa väliin talliaan ja sitten tulee aika varsottaa tammoja. Hän ehkä on sentään tehnyt sellaiset yhdistelmät, joista hän voisi varsan itsekin pitää, mikäli se ei kaupaksi mene. Ehkä ei, ja sama kuvio toistuu, aina uudelleen ja uudelleen. Jotkut eivät vain tunnu malttavan odottaa, että heidän kasvateistaan tulisi jotain sellaista, että ihmiset jonottavat niitä saadakseen. Hän ei malta pysyä saman projektin parissa, kun muut eivät häntä kannusta - ostamalla kasvattinsa pois.

Näitä näkee ikävän usein. Ihmisiä, jotka eivät osaa päättää. Jotka eivät pysty mihinkään pitkäjänteiseen ja joilla ei ole omaa ajattelukykyä - tai siltä ainakin tuntuu. He eivät malta odottaa hetken verran pidempään, josko se oman rodun mainostus, oman tallin mainostus, tuottaisikin tulosta. Siihen kuitenkin menee useimmiten kauemmin kuin se pari kuukautta, että ihminen saa ns. jalkansa virtuaalisen oven väliin - jolloin joskus kasvatit tekevät kauppaansa, joskus eivät. Varsinkin harvinaisempia rotuja kunnianhimoisesti kasvattamaan alkavat eivät tunnu tajuavan, että tätä hommaa kuuluisi tehdä itselleen, silloin sitä jaksaa ja siihen viitsii panostaa. Ei tule lannistua, vaikka ne ensimmäiset kasvatit eivät menisi kaupaksi. Toisen polven kasvatit voivat ollakin jo kuumaa tavaraa, kun ihmiset toteavat - että hei! Tuo tyyppihän on tosissaan ja se on tehnyt hieman työtä tämän homman eteen.

Useimmat vain eivät malta odottaa tähän pisteeseen asti. Ikävä kyllä, sillä enemmän kun usein kohtalaisen hyvänkin alun saanut "projekti" kaatuu siihen, että ihmiset eivät jaksa odottaa sitä menestystään.