Tiedä sitten, onko virtuaalinen valjakkoajo nostamassa päätään, alkukesästä se tuntui olevan kovinkin suosittua, kun tein VVJ:n nimissä esittelytopicit niin konilaan kuin ht.nettiinkin, mutta nyt on taas omasta mielestä hieman into laantunut - lieneekö aika tehdä uutta esittelytopiccia lajista?
Huolimatta siitä, että VVJ:n kalenteriin on nyt parin viikon aikana tupsahdellut paljon vähemmän kilpailuita kuin kesän aikana, on valjakkoajosta vissiin ainakin jotkut kiinnostuneet ns. tosissaan - niinkin tosissaan, että virtuaalimaailmaan saatiin toinenkin kilpailuita hyväksyvä liitto, nimittäin Virtuaalinen Valjakkoajoliitto. Itse päätin kannattaa tätä uutta yritystä viiden kisakutsun verran - nyt siellä on sitten kalenterissa seitsemän kutsua, eli minun kutsuni plus kaksi yksittäisten henkilöiden pitämää kilpailua. On kiva, että pääsee kilpailemaan ns. järjestäytyneissä kilpailuissa ennemmin kuin täysin villeissä, vaikka kaikki kilpailut eivät olisikaan VRL:n katon alla. Täytyy vain toivoa, että VVA:n pitäjä jaksaa mainostella liittoaan (muutenkin kuin vain nostelemalla omaa ketjuaan), niin kauan, että ihmiset sisäistäisivät sen ja alkaisivat käyttämään sen palveluita - kuin myös järjestämään kilpailuita sen alaisuudessakin. Yksi miinuspuoli tosin tuolla liitolla on - täysin valjakkoajoa tuntematon kun ei siitä paljoa kostu, missään kun ei ole kerrottuna, mitä valjakkoajo varsinaiseti on.
Tietenkin minulle on etusijalla ns. oma jaokseni, eli VVJ (Virtuaalinen valjakkoajojaos), jonka puikoissa olen pyörinyt hurjat kolme kuukautta. Tänä aikana olen fiksaillut laatuarvostelun sääntöjä ja pisteytystä sekä hankkinut tuomarit laatikseen, osallistuen itse rakennearvosteluun - tosin rakennearvostelu tulee hieman vielä fiksaantumaan, muttei sillä tavalla, että se vaikuttaisi pisteisiin millään muotoa. Ensimmäisen laatuarvostelun pidettyäni mietin, olisiko järkevää hieman helpottaa pisteytystä, mutta toisaalta, pisteytystähän kiristettiin ja rukattiin juuri sen takia, että tuli tuhottoman paljon I-palkinnon hevosia ja poneja, jotka nyt ei oikeasti olleet mitenkään erityisen huippuja.. ensimmäiseen pitämääni laatuarvosteluun osallistuivatkin varmasti monet sellaiset, jotka vielä elivät vanhaa pisteytystä, vaikka laatuarvostelusivulla olikin linkki pisteytykseen. Nyt kun VRL saadaan viikonlopun aikana (toivottavasti) siirrettyä omalle palvelimelle ja saadaan uusi hieno ulkoasu ja muita herkkuja, tulen myös julkaisemaan uuden laatuarvostelukutsun - toivon, että sinne saadaan jo laadukkaampaa materiaalia arvioitavaksi, kuin viimeksi.
Olen myös miettinyt pienimuotoista sääntöuudistusta - tai vähän isompaakin, riippuu varmaan vähän siitä, kuka asiaa ajattelee. Olen miettinyt sen verran toistaiseksi, että ponit jaetaan reaalimaailman tyyliin kahteen luokkaan I-ponit on 120-148cm ja II-ponit olisivat sitten ne alle 120cm korkuiset söpöliinit. Lisäksi olen miettinyt sitä, että säännöistä poistettaisiin kohta, joka määrää luokat järjestettävän erikseen poneille ja hevosille - eli jatkossa kaikki saisivat osallistua samoihin luokkiin, mutta järjestäjät voisivat myös pitää luokkia vain hevosille, I- tai II-luokan poneille aivan niinkuin tällä hetkellä on pakko tehdä. Lisäksi groomipakko astuisi voimaan jokaisella valjakolla, mahdollisesti tosin sillä myönnytyksellä että luokissa, jotka ovat avoinna vain II-luokan poneille, ei tarvitsisi erikseen ilmoittaa groomiakin. Tähän mennessä nämä sääntöuudistusmietteet ovat varmasti sellaisia, joista kukaan ei tulisi suuremmin älähtämään, niistä ehkä jopa pidettäisiin.
Elkää hätäilkö, mulla on takataskussa myös se kohta mahdollisesta sääntöuudistuksesta, josta läheskään kaikki eivät tulisi pitämään. Tosin se on myös se, jonka kohdalla täytyisi viimoistaan pitää kansanäänestys ja selvitellä, kuinka paljon ihmiset olisivat sen jälkeen enää valmiita järjestämään yhdistettyjä luokkia. Viimeinen toistaiseksi ajateltu sääntöuudistus kun koskee yhdistetyn luokan viemistä myöskin enemmän siihen suuntaan, mitä se reaalimaailmassa on. Nimittäin, että jokaisesta osakokeesta, pidetään niitä sitten kaksi tai kolme, tulisi erikseen selvittää voittajat ja näiden tulosten perusteella määräytyisi itse yhdistetyn kilpailun voittaja - käytännössä homma menisi niin, että jos pidät yhdistetyn valjakkoluokan, jossa on kaikki kolme osakoetta, arvot jokaisen osakokeen erikseen ja sitten näiden tulosten pohjalta katsot lopputulokset - oletusarvoisesti, että pienimmän yhteenlasketun sijaluvun (esim. valjakko A on tullut koulukokeessa kolmansiksi, maratonilla viidensiksi ja tarkkuudessa 11:ksi, voisi sen valjakon luvuksi laskea 19 (3+5+11). Valjakko B tuli koulussa yhdeksänneksi, mutta voitti maratonin ja oli tarkkuudessakin toinen, olisi sen valjakon lopputulos 12 (9+1+2) - koska valjakolla B on pienempi lopputulos, sijoittuisi se tässä kahden valjakon yhdistetyssä kisassa ensimmäiseksi, kun valjakko A suuremmalla pistemäärällään tulisi toiseksi) saanut voittaa.
Mutta juu, siitä täytyy keskustella ja sitä täytyy hauduttaa. En todellakaan halua meinaat karsia jo hetkellisesti noussutta valjakkokisaajien (tai lähinnä siis niiden kisojen järjestäjien) määrää sillä, että he eivät viitsisi enää pitää kuin yksittäisiä osakokeita. Täytyisi muutoinkin taas vähän mainostaa lajia ja VVJ:tä, etenkin kun sain tehtyä niin hienon ja omasta mielestäni oikein hyvin lajin kattavan esittelytekstin! Olen siitä melko ylpeä. Luulen, että tässä kuussa tapahtunut pieni kisanjärjestysinto johtuu koulujen alkamisesta - aika moni virtuaalihevostelija on kuitenkin vielä tuon kurimuksen käsissä yhä ja heidän aikansa määräytyy pitkälti läksyjen määrän ja koulupäivien pituuden mukaan, mutta eiköhän taas kun ihmiset saavat rytmistä kiinni, myös kilpailuiden pitointo siitä kiihdy!
lauantai 23. elokuuta 2008
sunnuntai 10. elokuuta 2008
Kerpan virtuaalihevoset
Tjuu. Parempaakaan otsikkoa en keksinyt. Mähän olen nyt pyrkinyt siihen, että mun konien sivut löytyis pikkuhiljaa vanhojen kuollessa pois kaik http://www.kerppa.net/virt/-alta. Homma on lähtenyt kivasti käyntiin, mut nyt mua on alkanut jossain määrin harmittaan. Ei niinkään se, et oon päättänyt helpottaa elämääni sillä, ettei tarvitse mennä miljoonaan paikkaan päivittääkseen sivuja, vaan kaikki löytyisi (jatkossa enemmän, nykyään enemmän tai vähemmän) samasta kansiosta. Nyt on vain alkanut ärsyttämään toi ulkoasu, kun se on kerta kaikkien tallien hevosill sama, ja täten talleilla ei ole varsinaisesti edes omia sivuja. Nyt vain mietiskelen, että ottaisinko tallit takaisin ns. omiksi yksiköikseen - hevosten sivut vain tulisivat olemaan tuolla virt-kansiossa, eikä erikseen jokaisen tallin kansioissa - ja samalla ottaisin takaisin myös tallien ulkaosut hevosten sivuille. Tosin olen laiska, enkä todellakaan jaksaisi lähteä muokkaamaan kaikkien virt-kansiossa majailevien sivuja siihen muotoon, millaiset ne olisivat jos olisivat tallien omissa kansioissa. Mutta toisaalta, onko sillä väliä?
Mitä jos vain nostaisin tallit ns. takaisin omiksi erillisiksi laitoksikseen, mutta hevosten sivut tulisivat olemaan tämänhetkisellä ulkoasulla eri kansiossa? Vai lisäänkö yksinkertaisesti virt-kansioon vähän selkeämmin talleille omat osionsa - tällöinhän voisin jopa ilmoittaa niitä esimerkiksi tallien arvosteluun?
Tätä täyttyy miettiä. Onneksi kyseessä ei sentäs ole yhtä vakava juttu kuin noiden tekkejen kanssa. Se vain tuntuu itselle paljon helpommalta, et kaik tallit on saman katon alla ja ehkä helpottaa myös vierailijoita hahmottamaan mun hevoseni ja mahdollisuudet paremmin?
Mitä jos vain nostaisin tallit ns. takaisin omiksi erillisiksi laitoksikseen, mutta hevosten sivut tulisivat olemaan tämänhetkisellä ulkoasulla eri kansiossa? Vai lisäänkö yksinkertaisesti virt-kansioon vähän selkeämmin talleille omat osionsa - tällöinhän voisin jopa ilmoittaa niitä esimerkiksi tallien arvosteluun?
Tätä täyttyy miettiä. Onneksi kyseessä ei sentäs ole yhtä vakava juttu kuin noiden tekkejen kanssa. Se vain tuntuu itselle paljon helpommalta, et kaik tallit on saman katon alla ja ehkä helpottaa myös vierailijoita hahmottamaan mun hevoseni ja mahdollisuudet paremmin?
Akhal-teket
Mua vähän pelottaa kirjoittaa tätä, koska sitten olen "lausunut" sen ääneen. Vaikka akhal-tekeistä se kaikki lähti, siis minun virtuaalihevosten omistajana olo, niin jotenkin ne ei enää inspaa. Se tuntuu pahalta, tosi pahalta. Mulla olisi periaatteessa kyllä suunnitelmia niiden varallle, juu, mutta en löydä mistään intoa toteuttaa niitä suunnitelmia. Sainhan mie niitä vähän sentäs alkuun, ja silloin syntyi Barda, Sether, Yakim, Saigar, Anushka, Sanjana, Khalina, Liana ja Nalina. Eli herättelin henkiin niitä linjoja, jotka omista hevosistani olivat kuolleet - työtä olisi vielä paljon, mutta intoa hommaan joku suuri miinuksen puolella oleva luku. Joku (ainakin Virginia ja Sirpa luultavasti) on saattanutkin huomata, että mun tekkekantani on romahtanut aika lailla. Sen romahtaminen varmaan jatkuukin, ellen saa jostain intoa sen ylläpitämiseen, saatika lisäämiseen. Olen jo miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että tarjoaisin hevosiani jalostuspuuhiin ainakin GA:han, että ne sais jälkeläisiä ja suvut jatkais elämistä - sillä "ehdolla", että voisin innostuksen palatessa (tottahan se palaa, ei ole vaihtoehtoja..) napata ns. omat kaakkini takaisin.
Sitten taas kun ajattelen, niin mieluisin vaihtoehto olisi kuitenkin se, että konit hengais Quieron laitumella sen määrittelemättömän ajan kun mun into on nollassa ja sen alapuolella ja rukkaisin sitten niiden ikääntymistä, kun into palaa - koska muutenhan ne ois kaik auttamattomasti kuoppaikäisiä, kun suurin osa on jo nyt siinä rajalla häilymässä.. Kaikesta tästä innottomuudesta huolimatta saan toki yhä suurta mielihyvää siitä, että mun konejani, oli ne kasvatteja tai entisiä omistuksessa olleita, näkyy yhä vilisevän tekkejen suvuissa, tosin pääasiassa Gin-alkuisten konien sukujen kautta, mutta toki myös sitten ihan omakasvattien ja näiden muissa omistuksissa olevien jälkeläisten kautta. Se vain ei riitä tällä hetkellä tuomaan intoa.
Melkein itkettää. Eli en ole valmis luovuttamaan.
Sitten taas kun ajattelen, niin mieluisin vaihtoehto olisi kuitenkin se, että konit hengais Quieron laitumella sen määrittelemättömän ajan kun mun into on nollassa ja sen alapuolella ja rukkaisin sitten niiden ikääntymistä, kun into palaa - koska muutenhan ne ois kaik auttamattomasti kuoppaikäisiä, kun suurin osa on jo nyt siinä rajalla häilymässä.. Kaikesta tästä innottomuudesta huolimatta saan toki yhä suurta mielihyvää siitä, että mun konejani, oli ne kasvatteja tai entisiä omistuksessa olleita, näkyy yhä vilisevän tekkejen suvuissa, tosin pääasiassa Gin-alkuisten konien sukujen kautta, mutta toki myös sitten ihan omakasvattien ja näiden muissa omistuksissa olevien jälkeläisten kautta. Se vain ei riitä tällä hetkellä tuomaan intoa.
Melkein itkettää. Eli en ole valmis luovuttamaan.
perjantai 11. heinäkuuta 2008
Näyttelyjaos
Kun nyt menin ht.netin puolella antamaan uudelle virtuaaliblogistille, Anonyymille, juttuvinkkiä, josta on ollut itsekin tarkoitus puhua, niin nyt puhun. Puhun siis NJ:stä - alan olemaan taas useamman vuoden tauon jälkeen melko aktiivinen näyttelyttämään hevosiani (juu, jopa jo kuukauden ajan!) ja tulosten ilmestymistä seuranneena on muutamaan kertaan kyllä noussut melko iso kysymysmerkki pään päälle, kun luokkavoittajaa katselen. Toki on myös monia, monia tuloksia, joissa olen ollut samaa mieltä tuomarin kanssa asiasta. Tässä on ehkä yksi syy, miksi olisi hienoa, jos tuomarit ehtisivät kirjoitella jotain pientä hevosen rakenteesta, tietäisi tuloksien katsojakin vähän, että miten on tuomari kyseiseen tulokseen päätynyt. Olen myös vakavasti harkinnut, että kysyisin Eija P:ltä tuomarikoulutukseen pääsyä..
Eräissä näyttelyistä oli BIS3 tämä hevonen, jolla on suorat, hyväasentoiset jalat, lyhyt (hyvässä mielessä!) tiivis runko ja kauniisti kiinnittynyt ja kannettu kaula. Okei, etusääret saattavat olla hieman supistuneet, mutta hevosessa ei oikeastaan muuta moitetta ole. Sen kuitenkin voitti BIS2:ksi päässyt hevonen, jonka etujalat ovat vinksallaan, lähinnä siis silmiinpistävät koukkupolvet - jotka itse luen ainakin melko vakavaksi rakennevirheeksi, tälläkin olisi havaittavissa etusäärten supistumista, mutta se voi johtua myös polvien väärästä asennosta, että näyttää oudolta.
Toisissa näyttelyissä tämä hevonen on LKV1, koko komeudessaan älyttömän takakorkeana (tota ei pysyt puolusteleen enää ees millään maan kaltevuudella tai vastaavilla) sekä jokseenkin pystyine vuohisineen. LKV2 samassa luokassa oli tämä lerputtelija, ehkä aavistuksen pitkärunkoinen, jolla näyttäis olevan jonkunsortin rakennevammaa etujalassa, mutta jota en saa nyt päähäni.. voiskohan totakin supistuneeks etusääreksi kutsua? Ja ah-niin-kiverät kintereet, kuten ah-niin-monella suomenhevosella on - epäsopusuhtainenkin. Sitten vasta LKV3 on vähän paremman oloinen, sillä on suorat takajalat ja ihan hyväasentoiset etusetkin, tiivis, syvä runko, ehkä toki hieman pysty lapa ja jyrkähkö lautanen, mutta itse näistä kolmesta olisin tämän laittanut ykköseksi.
Kolmansissa näyttelyissä tämä "kaunotar" (okei, sillä on lähes jumalallisen kaunis pää!) oli LKV2, minun silmääni hevonen on kovin epäsopusuhtainen, sillä on kovin pysty lapa, aavistuksen kiverät kintereet ja rungossa pituuteen nähden aivan turhan paljon syvyyttä. Tämä kaunispäinen jätti LKV3:ksi tämän kovinkin sopusuhtaisen ja rakenteeltaan linjakkaan tamman, jolla on melko suorat ja hyväasentoiset jalat, parempi lavan asento ja erittäin paljon kauniimmin kiinnittynyt ja asettunut kaula. No juu, aina ei vain voi voittaa ja ehkä minä olen väärässä näissä asioissa ja tuomarit oikeassa.
Tässä nyt vain muutama nopeasti löydetty esimerkki, eivät kovin räikeitä, mutta pistää silti miettimään. Toki suurin osa arvosteluista on oikeudenmukaisia myös meikäläisen silmissä, mutta joskus kyllä tulee sellainen olo, että tiedänkö minä nyt jotain enemmän kuin noi vai onko se toisinpäin. Mä kun olen aina kuvitellut tietäväni kohtalaisen paljon hevosten rakenteesta..
Eräissä näyttelyistä oli BIS3 tämä hevonen, jolla on suorat, hyväasentoiset jalat, lyhyt (hyvässä mielessä!) tiivis runko ja kauniisti kiinnittynyt ja kannettu kaula. Okei, etusääret saattavat olla hieman supistuneet, mutta hevosessa ei oikeastaan muuta moitetta ole. Sen kuitenkin voitti BIS2:ksi päässyt hevonen, jonka etujalat ovat vinksallaan, lähinnä siis silmiinpistävät koukkupolvet - jotka itse luen ainakin melko vakavaksi rakennevirheeksi, tälläkin olisi havaittavissa etusäärten supistumista, mutta se voi johtua myös polvien väärästä asennosta, että näyttää oudolta.
Toisissa näyttelyissä tämä hevonen on LKV1, koko komeudessaan älyttömän takakorkeana (tota ei pysyt puolusteleen enää ees millään maan kaltevuudella tai vastaavilla) sekä jokseenkin pystyine vuohisineen. LKV2 samassa luokassa oli tämä lerputtelija, ehkä aavistuksen pitkärunkoinen, jolla näyttäis olevan jonkunsortin rakennevammaa etujalassa, mutta jota en saa nyt päähäni.. voiskohan totakin supistuneeks etusääreksi kutsua? Ja ah-niin-kiverät kintereet, kuten ah-niin-monella suomenhevosella on - epäsopusuhtainenkin. Sitten vasta LKV3 on vähän paremman oloinen, sillä on suorat takajalat ja ihan hyväasentoiset etusetkin, tiivis, syvä runko, ehkä toki hieman pysty lapa ja jyrkähkö lautanen, mutta itse näistä kolmesta olisin tämän laittanut ykköseksi.
Kolmansissa näyttelyissä tämä "kaunotar" (okei, sillä on lähes jumalallisen kaunis pää!) oli LKV2, minun silmääni hevonen on kovin epäsopusuhtainen, sillä on kovin pysty lapa, aavistuksen kiverät kintereet ja rungossa pituuteen nähden aivan turhan paljon syvyyttä. Tämä kaunispäinen jätti LKV3:ksi tämän kovinkin sopusuhtaisen ja rakenteeltaan linjakkaan tamman, jolla on melko suorat ja hyväasentoiset jalat, parempi lavan asento ja erittäin paljon kauniimmin kiinnittynyt ja asettunut kaula. No juu, aina ei vain voi voittaa ja ehkä minä olen väärässä näissä asioissa ja tuomarit oikeassa.
Tässä nyt vain muutama nopeasti löydetty esimerkki, eivät kovin räikeitä, mutta pistää silti miettimään. Toki suurin osa arvosteluista on oikeudenmukaisia myös meikäläisen silmissä, mutta joskus kyllä tulee sellainen olo, että tiedänkö minä nyt jotain enemmän kuin noi vai onko se toisinpäin. Mä kun olen aina kuvitellut tietäväni kohtalaisen paljon hevosten rakenteesta..
Ketä varten me harrastamme?
Otsikossahan se jo tulikin. Tarvitseekohan tähän sitten enää pahemmin mitään kirjoittaa? Joistain foorumiteksteistä sekä kommenttiraidoista tätä blogia koskien olen päätellyt, että en ole ainoa, jota asia vähän väliä kummastuttaa. Mitkä ovat nykyvirtuaalihevostelijalla ne syyt, miksi hän tätä touhua harrastaa? Kenen takia hän tätä harrastaa? Usein tulee miettineeksi, että ei vissiin ainakaan itseään varten - joka on kovin omituista, sillä ketä muutakaan varten harrastukset ovat, kuin itseä varten?
(juu, musta tuntuu, et mun kirjotukset sivuaa aina toisiaan jollain tapaa, elkää välittäkö)
Jos henkilö perustaa itselleen virtuaalitallin ja tekee siitä edes osittain toistein toiveiden mukaisen, vaikka itseä ehkä vähän jopa mietityttäisi asia, niin tekeekö hän sen tallin silloin oman harrastuksensa vuoksi? Kun hän sitten rupeaa kasvattamaan rotua y, itse luomistaan linjoista, eli ns. tuontihevosten pohjalta ja laittaa heti ensimmäiset kasvatit myyntiin, tulee taas mieleen, että tekeekö hän tätä oman vai muiden harrastuksen vuoksi? Toki oman harrastuksen sivutuotteena tulee itse kullekin syntyneeksi aina varsoja, joiden sukutaulu ei ole aivan sellainen, että varsan itsellä pitäminen olisi välttämätöntä linjojen elossapysymisen vuoksi, enkä tällöin koe, että kyseinen tallinpitäjä pitää talliaan yllä vain myydäkseen kasvattejaan pois. Kun taasen kasvattaja tekee myyntiketjun järjestään lähes jok'ikisestä varsastaan, tulee kyllä miettineeksi kerran jos toisenkin, että miksi? Eikö hänellä itsellään ole loppujen lopuksi mielenkiintoa itse kasvatukseen ja linjojen vakiinnuttamiseen, vai eikö hän ymmärrä näistä asioista mitään ja joku päivä hän huomaa, että " oho, kaikki kantahevoset on kuoppaikäisiä ja itselläni on tuo yksi kasvatti rodusta, mitä tehdä? ".
VAI! Vai tekeekö hän "kasvatustyötään" vain sen takia, että jonkun mielestä se olisi hyvä idea, juuri tuon rodun kohdalla ja juurikin suvuttomilla kantahevosilla? Minusta tosin tuntuu, että mitä pidempään henkilö on virtuaalimaailmassa harrastanut, sitä enemmän hän on perillä omista tavoitteistaan - toki tämä käy järkeensä minkä tahansa harrastuksen suhteen, mutta tällöin hänelle on varmasti myös valjennut se, että miksi hän harrastaa tätä. Senkö takia, että tämä on hänen mielestään mukavaa ajanvietettä ja vuosien päästä saa nähdä omien kasvattien nimiä sukutauluissa useita polvia taaksepäin? Vaiko sen takia, että hän luo muille lyhytsukuisia "kantahevosia" heidän kasvatustyölleen ja aloittaa vähän väliä alusta omien kantahevostensa kanssa edellisten linjojen kuollessa sukupuuttoon ainakin hänen omassa tallissaan.
Mielestäni jokainen, niin uusi kuin vanhakin virtuaalihevostelija, voisi miettiä hetken itsekseen, että miksi minä harrastan/kasvatan? Mitkä ovat omat tavoitteeni?
Koska ilman tavoitteitahan harrastaminen on varmasti melko tylsää, jotain rutiininomaista, lähes pakkopullaa. Monet ovatkin tämän takia lopettaneet, tai harrastavat jojoilua virtuaalimaailmaan ja pois täältä - varmasti suureksi osaksi myös sen takia, että koska ei ole selkeitä (tai vähemmänkin selkeitä) tavoitteita, ei varmasti myöskään hommastaa pahemmin mitään irti, eikä koe sitä tyydytystä ja onnistumisen iloa, kun joku tavoitteista on saavutettuna - tai edes jokin osa-alue jostain tavoitteesta on saavutettu ja täten on lyhennetty matkaa askeleen verran kohti päämäärää.
Mielestäni tähän osa-alueeseen kuuluvat myös ne ihmiset, jotka tekee kaiken toisen puolesta. Tosin palkkaa vastaan, usein aivan kohtuuttomasti. Itse en ole vielä palkkasysteemiä sisäistänyt niin paljoa, että kokisin sitä vieläkään miksikään muuksi kuin kirosanaksi. Jos maksat jollekulle siitä, että saat omalle hevosellesi keskiverto laidunkuvat, aivan tolkuttoman määrän kilpailuita hänen hevosilleen, niin harrastus menee mielestäni taas sille puolelle, että tätä ei tehdä itsensä takia, vaan niiden muiden. Jos taasen olet se ottava osapuoli, niin voi aivan yhtä hyvin miettiä, että miksi hän harrastaa? Jos hän vaatii toiselta tolkutonta määrä kilpailuita hevosilleen, ehkäpä juuri sen takia, ettei itse viitsi kilpailla, niin miksi niillä hevosilla sitten täytyy kilpailla? Tai siis, miksi muidenkaan pitäisi kilpailla niillä hevosillasi, joita et itsekään jaksa kisauttaa? Samalla viedään monelta aloittelevalta into tähän touhuun, kun he eivät välttämättä ymmärrä, että niitä kuvia saa kyllä miljoonista lävistä ympäri internettiä ja myös foormiltakin, ilman, että täytyy harrastaa toisen puolesta tämän eläimillä. Tai luoda toisen virtuaaliharrastukselle "pohjaa" sillä, että kirjoittaa heidän hevosilleen luonnekuvauksen - eli käytännössä luo sen hevosen persoonan. Tämän jälkeen palkat itselleen haalinut tallinpitäjä onkin tyytyväinen. Nyt hänen hevosellaan on x määrä kilpailuita ja luonnekin on aika mukavan pitkä ja monipuolinen - sitähän voisi vaikka tarjota jalostukseen! Onhan se nyt suuren osan virtuaali-ihmisten silmissä parempi, kuin mitä se oli kymmenen minuuttia sitten, kunnes sain huijattua tuon yhden noista surkeista kuvista tekemään y määrän asioita puolestani.
Itseltäni löytyy muutamia hevosia, joilla on jonkun muun kirjoittama luonteenpätkä. Näistä suurin osa on sellaisia, jotka olen ostanut aikuisina ja joille on tullut tekstit mukaan - ja mikäs niitä sitten muuttelemaan? Pari-kolme näistä hevosista on sellaisia, joille joku kuviani käyttöönsä ottanut on halunnut väkisin tehdä luonteen, ja kun kerta hän on tehnyt työtä, jota en ole häneltä varsinaisesti kaivannut, niin en ole raaskinut heittää sitä työtä kuitenkaan hukkaan. Silti minulla on aina näitä muutamia hevosia ajatellessani sellainen olo, että ne eivät ole minun. "Onneksi" ne ovat jo vanhoja ja pikkuhiljaa ne voi heivata kuoppaan. \o/ Kyseinen ajatusmalli ei tosin toistu näissä ostetuissa hevosissa - niillähän on ollut se persoonallisuus valmiina, olen ostanut ne tietäen niiden luonteesta, täten ne ovat aivan yhtä omia kuin nekin hevoset, joille itse olen luonteen raapustanut. Itseäni tosin hieman jossain määrin jopa ärsyää ostamieni hevosten kisaamiset - varsinkin, kun harvoin myyjällä on osunut kisaustapa yksiin oman tyylini kanssa, ja hevosella on kisattu miten sattuu - milloin sattuu. En tosin ole sitten näitäkään tuloksia viitsinyt poistaa hevosen "historiaa" kertomasta, koska "tehty mikä tehty".
Koska itse pyrin harrastamaan tätä vain itseäni ajatellen ja omat päämääräni hämärästi tiedostaen, tuntuu aivan hullulta ajatella, että jotkut harrastavat muita varten - mutta mahtavatko he tehdä sen tietoisesti?
(juu, musta tuntuu, et mun kirjotukset sivuaa aina toisiaan jollain tapaa, elkää välittäkö)
Jos henkilö perustaa itselleen virtuaalitallin ja tekee siitä edes osittain toistein toiveiden mukaisen, vaikka itseä ehkä vähän jopa mietityttäisi asia, niin tekeekö hän sen tallin silloin oman harrastuksensa vuoksi? Kun hän sitten rupeaa kasvattamaan rotua y, itse luomistaan linjoista, eli ns. tuontihevosten pohjalta ja laittaa heti ensimmäiset kasvatit myyntiin, tulee taas mieleen, että tekeekö hän tätä oman vai muiden harrastuksen vuoksi? Toki oman harrastuksen sivutuotteena tulee itse kullekin syntyneeksi aina varsoja, joiden sukutaulu ei ole aivan sellainen, että varsan itsellä pitäminen olisi välttämätöntä linjojen elossapysymisen vuoksi, enkä tällöin koe, että kyseinen tallinpitäjä pitää talliaan yllä vain myydäkseen kasvattejaan pois. Kun taasen kasvattaja tekee myyntiketjun järjestään lähes jok'ikisestä varsastaan, tulee kyllä miettineeksi kerran jos toisenkin, että miksi? Eikö hänellä itsellään ole loppujen lopuksi mielenkiintoa itse kasvatukseen ja linjojen vakiinnuttamiseen, vai eikö hän ymmärrä näistä asioista mitään ja joku päivä hän huomaa, että " oho, kaikki kantahevoset on kuoppaikäisiä ja itselläni on tuo yksi kasvatti rodusta, mitä tehdä? ".
VAI! Vai tekeekö hän "kasvatustyötään" vain sen takia, että jonkun mielestä se olisi hyvä idea, juuri tuon rodun kohdalla ja juurikin suvuttomilla kantahevosilla? Minusta tosin tuntuu, että mitä pidempään henkilö on virtuaalimaailmassa harrastanut, sitä enemmän hän on perillä omista tavoitteistaan - toki tämä käy järkeensä minkä tahansa harrastuksen suhteen, mutta tällöin hänelle on varmasti myös valjennut se, että miksi hän harrastaa tätä. Senkö takia, että tämä on hänen mielestään mukavaa ajanvietettä ja vuosien päästä saa nähdä omien kasvattien nimiä sukutauluissa useita polvia taaksepäin? Vaiko sen takia, että hän luo muille lyhytsukuisia "kantahevosia" heidän kasvatustyölleen ja aloittaa vähän väliä alusta omien kantahevostensa kanssa edellisten linjojen kuollessa sukupuuttoon ainakin hänen omassa tallissaan.
Mielestäni jokainen, niin uusi kuin vanhakin virtuaalihevostelija, voisi miettiä hetken itsekseen, että miksi minä harrastan/kasvatan? Mitkä ovat omat tavoitteeni?
Koska ilman tavoitteitahan harrastaminen on varmasti melko tylsää, jotain rutiininomaista, lähes pakkopullaa. Monet ovatkin tämän takia lopettaneet, tai harrastavat jojoilua virtuaalimaailmaan ja pois täältä - varmasti suureksi osaksi myös sen takia, että koska ei ole selkeitä (tai vähemmänkin selkeitä) tavoitteita, ei varmasti myöskään hommastaa pahemmin mitään irti, eikä koe sitä tyydytystä ja onnistumisen iloa, kun joku tavoitteista on saavutettuna - tai edes jokin osa-alue jostain tavoitteesta on saavutettu ja täten on lyhennetty matkaa askeleen verran kohti päämäärää.
Mielestäni tähän osa-alueeseen kuuluvat myös ne ihmiset, jotka tekee kaiken toisen puolesta. Tosin palkkaa vastaan, usein aivan kohtuuttomasti. Itse en ole vielä palkkasysteemiä sisäistänyt niin paljoa, että kokisin sitä vieläkään miksikään muuksi kuin kirosanaksi. Jos maksat jollekulle siitä, että saat omalle hevosellesi keskiverto laidunkuvat, aivan tolkuttoman määrän kilpailuita hänen hevosilleen, niin harrastus menee mielestäni taas sille puolelle, että tätä ei tehdä itsensä takia, vaan niiden muiden. Jos taasen olet se ottava osapuoli, niin voi aivan yhtä hyvin miettiä, että miksi hän harrastaa? Jos hän vaatii toiselta tolkutonta määrä kilpailuita hevosilleen, ehkäpä juuri sen takia, ettei itse viitsi kilpailla, niin miksi niillä hevosilla sitten täytyy kilpailla? Tai siis, miksi muidenkaan pitäisi kilpailla niillä hevosillasi, joita et itsekään jaksa kisauttaa? Samalla viedään monelta aloittelevalta into tähän touhuun, kun he eivät välttämättä ymmärrä, että niitä kuvia saa kyllä miljoonista lävistä ympäri internettiä ja myös foormiltakin, ilman, että täytyy harrastaa toisen puolesta tämän eläimillä. Tai luoda toisen virtuaaliharrastukselle "pohjaa" sillä, että kirjoittaa heidän hevosilleen luonnekuvauksen - eli käytännössä luo sen hevosen persoonan. Tämän jälkeen palkat itselleen haalinut tallinpitäjä onkin tyytyväinen. Nyt hänen hevosellaan on x määrä kilpailuita ja luonnekin on aika mukavan pitkä ja monipuolinen - sitähän voisi vaikka tarjota jalostukseen! Onhan se nyt suuren osan virtuaali-ihmisten silmissä parempi, kuin mitä se oli kymmenen minuuttia sitten, kunnes sain huijattua tuon yhden noista surkeista kuvista tekemään y määrän asioita puolestani.
Itseltäni löytyy muutamia hevosia, joilla on jonkun muun kirjoittama luonteenpätkä. Näistä suurin osa on sellaisia, jotka olen ostanut aikuisina ja joille on tullut tekstit mukaan - ja mikäs niitä sitten muuttelemaan? Pari-kolme näistä hevosista on sellaisia, joille joku kuviani käyttöönsä ottanut on halunnut väkisin tehdä luonteen, ja kun kerta hän on tehnyt työtä, jota en ole häneltä varsinaisesti kaivannut, niin en ole raaskinut heittää sitä työtä kuitenkaan hukkaan. Silti minulla on aina näitä muutamia hevosia ajatellessani sellainen olo, että ne eivät ole minun. "Onneksi" ne ovat jo vanhoja ja pikkuhiljaa ne voi heivata kuoppaan. \o/ Kyseinen ajatusmalli ei tosin toistu näissä ostetuissa hevosissa - niillähän on ollut se persoonallisuus valmiina, olen ostanut ne tietäen niiden luonteesta, täten ne ovat aivan yhtä omia kuin nekin hevoset, joille itse olen luonteen raapustanut. Itseäni tosin hieman jossain määrin jopa ärsyää ostamieni hevosten kisaamiset - varsinkin, kun harvoin myyjällä on osunut kisaustapa yksiin oman tyylini kanssa, ja hevosella on kisattu miten sattuu - milloin sattuu. En tosin ole sitten näitäkään tuloksia viitsinyt poistaa hevosen "historiaa" kertomasta, koska "tehty mikä tehty".
Koska itse pyrin harrastamaan tätä vain itseäni ajatellen ja omat päämääräni hämärästi tiedostaen, tuntuu aivan hullulta ajatella, että jotkut harrastavat muita varten - mutta mahtavatko he tehdä sen tietoisesti?
tiistai 8. heinäkuuta 2008
Kilpailuttaminen ja menestys
Edellisessä tekstissä jo hieman kertoilinkin mielipiteitä myös hevosilla kisaamisesta, joten hevosen kisaiän määrittelemisestä voit lukeakin sieltä, tässä olisi tarkoitus käsitellä lähinnä hevosten kilpailemien luokkien suhdetta sen sivuille merkittyyn koulutustasoon nähden.
Mä olen sitä mieltä, että on ihailtavaa, että jotkut jaksavat kilpailla avoimissa luokissa hevosen nuoruusikänä helppoja luokkia, pikkuhiljaa vaativampaan siirtyen sitä mukaa, miten hevonen pärjäilee, täydet pointsit näille ihmisille! Tosin mun täytyy myöntää, etten aina eka kisakalenteria tutkiessani tule ajatelleeksi, että se hevonen on kisannut ne helpot luokat nuorena - kunnes tajuan katsahtaa syntympäivän ja ikääntymisen ja siihen nähden kilpailutuksen aloittamisen. Itselläni tämän homman korvaa osittain hevosteni kohdalla nykyään porrastetut kilpailut - nissä kun ei pääse etenemään seuraaviin luokkiin ilman, että hevosella on riittävät tulokset allansa, täten myös siltä luultavimmin löytyy edellytykset vaativampaan luokkaan siirtymiseen. Silti kisaan niillä samoilla hevosilla myös avoimia luokkia ja välillä muistankin nuorilla hevosilla kisata edes muutamia helpompia startteja, mutta tämä on ikävä kyllä harvinaista. En ole tarpeeksi järjestelmällinen tuohon toimintaan.
Sitten on nämä hevoset, joiden sivuilla koulutustason kohdalla lukee nyt sitten vaikka ko Grand Prix - koulupainoitteinen. Kun kalenteria katsoo, on siellä hirmuinen kasa sijoituksia ja hevosella on aloitettu kilpaileminenkin vasta vähän vanhempana. Mutta mitä ihmettä! Hevonen on kilpaillut vaihtelevasti luokkia Helppo B-Vaativa A, seasta löytyy sieltä täältä ihan vain muutama Intermediaire tai Grand Prix-tasoinen startti! Niistäkään ei välttämättä edes sijoituksia.. sitten kohta näen ko. konin omistajalta varsan myynti-ilmoituksen "huippusukuinen varsa myynnissä", vanhemmat saattavat molemmat olla "pahimmassa" tapauksessa näitä ns. tuontihevosia ja molempien kilpailukalenterit näyttävät paljon huonompaa tasoa kuin mitä merkitty koulutustaso antaa ymmärtää. Siinä vaiheessa tulee aina mietittyä, että mikähän tästä varsasta tekee niin huippusukuisen? Sekö, että sen vanhemmilla on sijoituksia, olkootkin, että sijoitukset ovat helpolta tasolta, ehkä jopa vaativalta muutama, kun hevosen tulisi pystyä sijoittumaan sillä vaikeimmalla tasolla. Vai johtuuko se siitä, että vanhempien sivuilla onkin sukuselvitykset, joissa hevoset ovat kaikki maailmanluokan GP-suorittajia ja huippuperiyttäjiä? Tässäkin herää aina kysymys, että noh, mihin se niiden huippuperiyttämiskyky on tämän varsan vanhempien kohdalla hävinnyt..
Ah, mutta löytyyhän edellämainituille alisuorittajillekin vastapainoa! Nämä aina niin ihanat ylisuorittajat! Törmäsinpäs joskus johonkin pienen ponirodun edustajaan (en nyt muista rotua, shetu se ei ollut), jonka koulutustasoksi oli merkitty Helppo B ja esteillä 50 senttiä. Okei, kuulostaa vielä todella hyvältä tähän asti, vai mitä? Kilpailukalenteria katsoessani multa sitten levisi silmät. WTF?!?!?!?!!? Poni oli kisannut aina sinne pirun GP-tasolle asti kouluokkia, estepuolellakin tais olla korkeimmillaan jossain 120-luokissa. Ööö.. okei. No tietty jos omistaja tykkää, mut mun mielestä jossain mättää, jos täytyy tällaista tehdä. Miksei sitten vaikka hanki jotain hienoa puoliveristä, jolla voisi kilpailla niitä vaikeita luokkia? Mä voin niin sieluni silmin nähdä jonkun pienen poniristeytyksen kipittämässä jossain Aachenin GP-luokassa radalle ja yleisön repeävän täysin siinä vaiheessa. Sitäpaitsi, HB ja 50 sentin luokkia on paljon helpomi löytääkin, kuin vaikeita luokkia, joten mikä ihme on saanut ihmisen metsästämään näitä luokkia. Vai onko hän vain osallistunut siihen luokkaan, missä on vielä tilaa löytynyt, tasosta viis?
Itse ainakin toivoisin ostamani varsan vanhemmilta siinä mielessä realistisuutta kilpailemiseen, että sillä hevosella kilpailtaisiin (vaikka sitten sen nuoruusiän jälkeen) pitkälti sen tason luokissa, mitä sen koulutustason kohdalla lukee. Toki tason-ehkä jopa parin helpommissa luokissa silloin tällöin starttaaminen ei ole paha asia, eikä se, että välillä kokeillaan yhtä tasoa vaativampaa luokkaa, mutta jotenkaan en osaa suhtautua kovin vakavasti siitoseläimiin, joiden kilpailukalenterit on täynnä ns. sontaa.. Ennemmin sitten vaikka täysin kilpailematon yksilö.
Lisäksi mielestäni hevosen kanssa täytyisi keskittyä lajiin tai pariin, ei kilpailla kaikkea mahdollista eteentulevaa sen kanssa. Mielestäni sekin menee jo kovastipaljon ylitse, että hevonen kilpailee VRL:n alaisista kilpailuista kaikkia - paitsi askellajikisoja, mikäli kyse ei ole askellajirodusta - mahdollisia. Näitäkin meinaa löytyy, joilla on VMJ:n alaisista kilpailuista kilometrit kerättynä jo ties kuinka pitkälle, hevosella on monia, monia startteja eritasoisita WRJ:n kilpailuista, se on kisannut VVJ:tä yksikkönä ja pariluokissa, jonka lisäksi se on kolunnut kaikki mahdolliset olympialajien (ERJ, KRJ, KERJ) kilpailut lävitse.. jonka lisäksi se on saattanut porrastetuissa se yltää huomattavasti suurempaan kuin avoimissa kilpailuissa. Jokin vain menee tässäkin toimintatavassa ylitse. Ymmärrän toki, jos vaikka nuorella tehdään lajikokeiluja, mutta yksinkertaisesti se vain on mahdotonta treenata hevosta tavoitteellisesti kaikkia lajeja ajatellen. Se vielä onnistuu, että hevonen on kenttäpainoitteinen ja siinä ohessa käy välistä starttaamassa myös vaikka koulua tai esteitä - tai kumpaakin. Vielä kahden lajin yhdistäminenkin, vaikka nyt kouluhevonen kilpailisi myös valjakkoajossa tai matkaratsastushevonen vaikka westernissä, mutta että kaikkia mahdollisia lajeja.
Toki tuollaisen hevosen saa näyttämään hyvin menestyneeltä, mutta enpä kyllä varmasti sellaistakaan omien hevosteni sukutauluihin heti haluaisi. Se vain menee niin paljon yli ymmärrykseni. Menestynyt hevonen on omasta mielestäni menestynyt painotuslajissaan, ei muutamilla sijoituksilla kaikista lajeista. Menestynyt hevonen on myös tarpeeksi realistinen, vaikka virtuaalimaailmassa eletäänkin. Toki jokaisella on omat määritelmänsä asiasta, mutta itse en vain näe menestynyttä hevosta monissakaan huippuhevosiksi mainostetuissa yksilöissä.
Mä olen sitä mieltä, että on ihailtavaa, että jotkut jaksavat kilpailla avoimissa luokissa hevosen nuoruusikänä helppoja luokkia, pikkuhiljaa vaativampaan siirtyen sitä mukaa, miten hevonen pärjäilee, täydet pointsit näille ihmisille! Tosin mun täytyy myöntää, etten aina eka kisakalenteria tutkiessani tule ajatelleeksi, että se hevonen on kisannut ne helpot luokat nuorena - kunnes tajuan katsahtaa syntympäivän ja ikääntymisen ja siihen nähden kilpailutuksen aloittamisen. Itselläni tämän homman korvaa osittain hevosteni kohdalla nykyään porrastetut kilpailut - nissä kun ei pääse etenemään seuraaviin luokkiin ilman, että hevosella on riittävät tulokset allansa, täten myös siltä luultavimmin löytyy edellytykset vaativampaan luokkaan siirtymiseen. Silti kisaan niillä samoilla hevosilla myös avoimia luokkia ja välillä muistankin nuorilla hevosilla kisata edes muutamia helpompia startteja, mutta tämä on ikävä kyllä harvinaista. En ole tarpeeksi järjestelmällinen tuohon toimintaan.
Sitten on nämä hevoset, joiden sivuilla koulutustason kohdalla lukee nyt sitten vaikka ko Grand Prix - koulupainoitteinen. Kun kalenteria katsoo, on siellä hirmuinen kasa sijoituksia ja hevosella on aloitettu kilpaileminenkin vasta vähän vanhempana. Mutta mitä ihmettä! Hevonen on kilpaillut vaihtelevasti luokkia Helppo B-Vaativa A, seasta löytyy sieltä täältä ihan vain muutama Intermediaire tai Grand Prix-tasoinen startti! Niistäkään ei välttämättä edes sijoituksia.. sitten kohta näen ko. konin omistajalta varsan myynti-ilmoituksen "huippusukuinen varsa myynnissä", vanhemmat saattavat molemmat olla "pahimmassa" tapauksessa näitä ns. tuontihevosia ja molempien kilpailukalenterit näyttävät paljon huonompaa tasoa kuin mitä merkitty koulutustaso antaa ymmärtää. Siinä vaiheessa tulee aina mietittyä, että mikähän tästä varsasta tekee niin huippusukuisen? Sekö, että sen vanhemmilla on sijoituksia, olkootkin, että sijoitukset ovat helpolta tasolta, ehkä jopa vaativalta muutama, kun hevosen tulisi pystyä sijoittumaan sillä vaikeimmalla tasolla. Vai johtuuko se siitä, että vanhempien sivuilla onkin sukuselvitykset, joissa hevoset ovat kaikki maailmanluokan GP-suorittajia ja huippuperiyttäjiä? Tässäkin herää aina kysymys, että noh, mihin se niiden huippuperiyttämiskyky on tämän varsan vanhempien kohdalla hävinnyt..
Ah, mutta löytyyhän edellämainituille alisuorittajillekin vastapainoa! Nämä aina niin ihanat ylisuorittajat! Törmäsinpäs joskus johonkin pienen ponirodun edustajaan (en nyt muista rotua, shetu se ei ollut), jonka koulutustasoksi oli merkitty Helppo B ja esteillä 50 senttiä. Okei, kuulostaa vielä todella hyvältä tähän asti, vai mitä? Kilpailukalenteria katsoessani multa sitten levisi silmät. WTF?!?!?!?!!? Poni oli kisannut aina sinne pirun GP-tasolle asti kouluokkia, estepuolellakin tais olla korkeimmillaan jossain 120-luokissa. Ööö.. okei. No tietty jos omistaja tykkää, mut mun mielestä jossain mättää, jos täytyy tällaista tehdä. Miksei sitten vaikka hanki jotain hienoa puoliveristä, jolla voisi kilpailla niitä vaikeita luokkia? Mä voin niin sieluni silmin nähdä jonkun pienen poniristeytyksen kipittämässä jossain Aachenin GP-luokassa radalle ja yleisön repeävän täysin siinä vaiheessa. Sitäpaitsi, HB ja 50 sentin luokkia on paljon helpomi löytääkin, kuin vaikeita luokkia, joten mikä ihme on saanut ihmisen metsästämään näitä luokkia. Vai onko hän vain osallistunut siihen luokkaan, missä on vielä tilaa löytynyt, tasosta viis?
Itse ainakin toivoisin ostamani varsan vanhemmilta siinä mielessä realistisuutta kilpailemiseen, että sillä hevosella kilpailtaisiin (vaikka sitten sen nuoruusiän jälkeen) pitkälti sen tason luokissa, mitä sen koulutustason kohdalla lukee. Toki tason-ehkä jopa parin helpommissa luokissa silloin tällöin starttaaminen ei ole paha asia, eikä se, että välillä kokeillaan yhtä tasoa vaativampaa luokkaa, mutta jotenkaan en osaa suhtautua kovin vakavasti siitoseläimiin, joiden kilpailukalenterit on täynnä ns. sontaa.. Ennemmin sitten vaikka täysin kilpailematon yksilö.
Lisäksi mielestäni hevosen kanssa täytyisi keskittyä lajiin tai pariin, ei kilpailla kaikkea mahdollista eteentulevaa sen kanssa. Mielestäni sekin menee jo kovastipaljon ylitse, että hevonen kilpailee VRL:n alaisista kilpailuista kaikkia - paitsi askellajikisoja, mikäli kyse ei ole askellajirodusta - mahdollisia. Näitäkin meinaa löytyy, joilla on VMJ:n alaisista kilpailuista kilometrit kerättynä jo ties kuinka pitkälle, hevosella on monia, monia startteja eritasoisita WRJ:n kilpailuista, se on kisannut VVJ:tä yksikkönä ja pariluokissa, jonka lisäksi se on kolunnut kaikki mahdolliset olympialajien (ERJ, KRJ, KERJ) kilpailut lävitse.. jonka lisäksi se on saattanut porrastetuissa se yltää huomattavasti suurempaan kuin avoimissa kilpailuissa. Jokin vain menee tässäkin toimintatavassa ylitse. Ymmärrän toki, jos vaikka nuorella tehdään lajikokeiluja, mutta yksinkertaisesti se vain on mahdotonta treenata hevosta tavoitteellisesti kaikkia lajeja ajatellen. Se vielä onnistuu, että hevonen on kenttäpainoitteinen ja siinä ohessa käy välistä starttaamassa myös vaikka koulua tai esteitä - tai kumpaakin. Vielä kahden lajin yhdistäminenkin, vaikka nyt kouluhevonen kilpailisi myös valjakkoajossa tai matkaratsastushevonen vaikka westernissä, mutta että kaikkia mahdollisia lajeja.
Toki tuollaisen hevosen saa näyttämään hyvin menestyneeltä, mutta enpä kyllä varmasti sellaistakaan omien hevosteni sukutauluihin heti haluaisi. Se vain menee niin paljon yli ymmärrykseni. Menestynyt hevonen on omasta mielestäni menestynyt painotuslajissaan, ei muutamilla sijoituksilla kaikista lajeista. Menestynyt hevonen on myös tarpeeksi realistinen, vaikka virtuaalimaailmassa eletäänkin. Toki jokaisella on omat määritelmänsä asiasta, mutta itse en vain näe menestynyttä hevosta monissakaan huippuhevosiksi mainostetuissa yksilöissä.
maanantai 7. heinäkuuta 2008
Maltti ja sen puute
Tämä on minua aina ihmetyttänyt. Missä on ihmisten maltti? Pitkäjänteisyys? Lähinnä nyt tuosta malttamattomuudesta olen huolissani. Ihmiset laittavat hevosensa ikääntymään VHKR:n mukaisesti, eivätkä jaksa odottaa edes sitä 3-4:ää vuotta, että pääsisivät kilpailemaan eläimillään - tai varsottamaan niitä. Mielestäni on täysin käsittämätöntä, että jotkut kilpailevat hevosillaan jopa ennen konin syntymää! Mikä ihmeen järki siinä on? Eikö oikeasti muka pysty odottamaan sen eläimen kohdalla siihen asti, että ikä kestäisi oikeasti homman. Eikö muka oikeasti keksi sille ajalle muutakaan tekemistä, kun hevonen elää varsa-aikaansa, että täytyy haalia sille kilometrien kilpailukalenteri ennen hevosen kolmivuotissynttäreitä, jonka jälkeen se voikin jäädä kilpailueläkkeelle ja ruveta tuottamaan varsoja. Mikäli näin on, niin olisiko niin hankala sitten fiksata sen hevosen ikääntyminen sellaiseksi, että se täyttäisi vaikka jo synnyinpäivänään sen 3- tai 4 vuotta?
Sama asia koskee lähinnä tammojen varsottamista. Jotkut tammat ovat saaneet useamman varsan jo ennen kolmen vuoden ikää ja jotkut taasen saavat samana päivänä useamman varsan eri isäoreista. Taas herää kysymys, että miksi? Onko omistajilla oikeasti joku hieno syy siihen, että tekee tälläista. Onko kaikilla muka oikeasti näin kova kiire ja onko se kiire laatuarvosteluihin? Vai minne? Vai halutaanko vain suoltaa maailmaan täysin älyttömin perustein tekaistuja varsoja? Tätä hommaa tuntuu yleensä harrastavan sellaiset ihmiset, jotka eivät pahemmin omia kasvattejaan talleissaan hilloa. Ne täytyy myydä pois. Mitä pikemmin, sen parempi. Oishan se nyt kamalaa, jos omassa tallissa ois oma kasvatti niiden evm-hevosten lisäksi! Ajatelkaa nyt vähän. Mikä vielä kamalempaa, olishan se nyt sääli, et joku hevonen haukuttais lyttyyn, ku sillä ei ole vielä 4-vuotiaana kilometrin kisakalenteria ja viittä jälkeläistä. Vähintään.
Vaikka elämmekin virtuaalimaailmassa, niin mielestäni joitain asioita täytyisi silti pyrkiä kunnioittamaan. Näihin kuuluu ehdottomasti hevosen iän kunnioittaminen, oli se sitten vauva, vaari tai parhaassa kilpailuiässä. Itse hyväksyn vielä sen, että varsa ei mukaile vanhempien värejä niinkuin se reaalimaailmassa tekisi, vaikkakin tämäkin olisi toki suotavaa - mutta miten voin vaatia esim. oldenburg-ori Lachenilla tammansa astuttaneiden vaativan varsojen ostajilta, että laittavat voikkovärisen hevosen kuvat - puoliverisistä meneviä voikkoja kun tuntuu löytyvän yllättävän vähän - ja vielä vähemmän tietenkin sellaisia, joilla voisi saada menestystä jossain vaikka NJ-näyttelyissä, sitä kuitenkin useimmat haluavat. Koulutustaso on sellainen, jossa olen omien hevosteni kohdalla hieman höllempi, miulta löytyy monia PSG-tason tekkejä ja ns. isossa maailmassa hyljeksittyjä keskivertoratsurotuisia isojen luokkien suorittajia. Silti en kyllä sulata sitä, että shetlanninponilla mennään vaativaa a:ta ja tinkerin kanssa hypätään 130 sentin ratoja. Enkä katso myöskään hyvällä näitä "superpuoliverisiä", joiden koulutustaso on koulupuolella Int-GP ja estepuolella 150-170 (!) senttiä. Näyttäkää mulle yksikin hevonen reaalielämästä, jonka kanssa on pystytty molempiin lajeihin satsaamaan niin paljon, että se saisi hyväksyttyjä tuloksia kilpailuista.
Malttia ihmiset tarveisivat myös talliensa ja kasvattiensa kanssa. Tallit perustetaan hyvin nopeaan tahtiin, usein jopa muilta kyselemällä, että millainen ulkoasu/tallin nimi/kasvatusrotu/konsepti olisi hyvä. Täten he saavat vastauksia suhteessa fifty-fifty - eli toiset sanovat, että ajattele asia kunnolla, tee mitä itse haluat; ja toinen puolikas tarjoaa sitä, mistä he itse pitäisivät ja hyötyisivät parhaiten.. ja kun tyyppi sitten päättää toteuttaa henkilö a:n ehdottaman sinisävyisen ulkoasun yhdistettynä henkilö b:n ehdottamaan hankalaan div-php-hässäkkään, laittaa tallin nimeksi henkilö c:n ehdottoman Konikulman kirpputallin ja kasvatusrotuna on henkikö d:n haluamat alaskalaiset kippurahäntäponit, niin tuloksena on yleensä vain katastrofi - mutta sentään lyhytikäinen sellainen!
Kun hän on saanut jonkun jopa piirtämään itselleen pari alaskalaista kippurahäntäponia, niin hän kisaa niillä hieman, pari osallistumista pkk:ssa, muutamia ponien laskettelujaoksen kisoja ja sitten hän päättääkin, että on ensimmäisten kasvattien aika. Hänellä on ehkä kaksi oria ja kaksi tammaa, molemmat tammat astutetaan eri orilla. Sitten hän haluaa myydä nämä ensimmäiset upeat kasvattinsa pois tallista! Hänhän oli kysynyt, mitä muut haluavat, joten tietenkin hän olettaa ponien menevän kuin kuumille kiville. Hän tekee myyntiketjun, esittelee varsat hienosti ja kehuu vanhempia huippuponeiksi rodussaan. Sitten hän nostaa ketjunsa viiden minuutin päästä etusivulle. Sitten taas kolmen minuutin päästä - sitten taas viiden minuutin päästä edellisestä nostosta. Kohta hän tuskastuu. Ketju täyttyy päivässä-parissa hänen omiin upitteluviesteihinsä. Kukaan ei ole kiinnostunut hänen kippurahäntävarsoistaan.
Päivän-parin päästä siitä, kun hän on laittanut toisen myyntiketjun vireille ja täyttänyt senkin omilla nostoviesteillään (saattaapa välissä olla muutama muiden kommentti, kuten "no mitäs tollasella voi tehdä?") hän ilmoittaa lopettavansa tallinsa. Koska kukaan ei halua hänen kasvattejaan, niin mitä järkeä hänen on kasvatustoimintaa edes pitää? Tästä viikon päästä hän haluaa jälleen omistaa virtuaalitallin. Tällä kertaa hän ehkä edellisestä kerrasta viisastuneena tekee itse ulkoasun, jota osaa sitten myös käyttää, valitsee tallin nimenkin ainakin suureksi osin itse - ja mikä vielä parempi, valitsee ne tutut ja turvalliset ponit, joita hän on aina rakastunut, kasvatusrodukseen. Tämän tallin kohdalla hän tekee samat kuviot kuin edellisen, kilpailuttaa ehkä hieman ponejaan, mainostaa väliin talliaan ja sitten tulee aika varsottaa tammoja. Hän ehkä on sentään tehnyt sellaiset yhdistelmät, joista hän voisi varsan itsekin pitää, mikäli se ei kaupaksi mene. Ehkä ei, ja sama kuvio toistuu, aina uudelleen ja uudelleen. Jotkut eivät vain tunnu malttavan odottaa, että heidän kasvateistaan tulisi jotain sellaista, että ihmiset jonottavat niitä saadakseen. Hän ei malta pysyä saman projektin parissa, kun muut eivät häntä kannusta - ostamalla kasvattinsa pois.
Näitä näkee ikävän usein. Ihmisiä, jotka eivät osaa päättää. Jotka eivät pysty mihinkään pitkäjänteiseen ja joilla ei ole omaa ajattelukykyä - tai siltä ainakin tuntuu. He eivät malta odottaa hetken verran pidempään, josko se oman rodun mainostus, oman tallin mainostus, tuottaisikin tulosta. Siihen kuitenkin menee useimmiten kauemmin kuin se pari kuukautta, että ihminen saa ns. jalkansa virtuaalisen oven väliin - jolloin joskus kasvatit tekevät kauppaansa, joskus eivät. Varsinkin harvinaisempia rotuja kunnianhimoisesti kasvattamaan alkavat eivät tunnu tajuavan, että tätä hommaa kuuluisi tehdä itselleen, silloin sitä jaksaa ja siihen viitsii panostaa. Ei tule lannistua, vaikka ne ensimmäiset kasvatit eivät menisi kaupaksi. Toisen polven kasvatit voivat ollakin jo kuumaa tavaraa, kun ihmiset toteavat - että hei! Tuo tyyppihän on tosissaan ja se on tehnyt hieman työtä tämän homman eteen.
Useimmat vain eivät malta odottaa tähän pisteeseen asti. Ikävä kyllä, sillä enemmän kun usein kohtalaisen hyvänkin alun saanut "projekti" kaatuu siihen, että ihmiset eivät jaksa odottaa sitä menestystään.
Sama asia koskee lähinnä tammojen varsottamista. Jotkut tammat ovat saaneet useamman varsan jo ennen kolmen vuoden ikää ja jotkut taasen saavat samana päivänä useamman varsan eri isäoreista. Taas herää kysymys, että miksi? Onko omistajilla oikeasti joku hieno syy siihen, että tekee tälläista. Onko kaikilla muka oikeasti näin kova kiire ja onko se kiire laatuarvosteluihin? Vai minne? Vai halutaanko vain suoltaa maailmaan täysin älyttömin perustein tekaistuja varsoja? Tätä hommaa tuntuu yleensä harrastavan sellaiset ihmiset, jotka eivät pahemmin omia kasvattejaan talleissaan hilloa. Ne täytyy myydä pois. Mitä pikemmin, sen parempi. Oishan se nyt kamalaa, jos omassa tallissa ois oma kasvatti niiden evm-hevosten lisäksi! Ajatelkaa nyt vähän. Mikä vielä kamalempaa, olishan se nyt sääli, et joku hevonen haukuttais lyttyyn, ku sillä ei ole vielä 4-vuotiaana kilometrin kisakalenteria ja viittä jälkeläistä. Vähintään.
Vaikka elämmekin virtuaalimaailmassa, niin mielestäni joitain asioita täytyisi silti pyrkiä kunnioittamaan. Näihin kuuluu ehdottomasti hevosen iän kunnioittaminen, oli se sitten vauva, vaari tai parhaassa kilpailuiässä. Itse hyväksyn vielä sen, että varsa ei mukaile vanhempien värejä niinkuin se reaalimaailmassa tekisi, vaikkakin tämäkin olisi toki suotavaa - mutta miten voin vaatia esim. oldenburg-ori Lachenilla tammansa astuttaneiden vaativan varsojen ostajilta, että laittavat voikkovärisen hevosen kuvat - puoliverisistä meneviä voikkoja kun tuntuu löytyvän yllättävän vähän - ja vielä vähemmän tietenkin sellaisia, joilla voisi saada menestystä jossain vaikka NJ-näyttelyissä, sitä kuitenkin useimmat haluavat. Koulutustaso on sellainen, jossa olen omien hevosteni kohdalla hieman höllempi, miulta löytyy monia PSG-tason tekkejä ja ns. isossa maailmassa hyljeksittyjä keskivertoratsurotuisia isojen luokkien suorittajia. Silti en kyllä sulata sitä, että shetlanninponilla mennään vaativaa a:ta ja tinkerin kanssa hypätään 130 sentin ratoja. Enkä katso myöskään hyvällä näitä "superpuoliverisiä", joiden koulutustaso on koulupuolella Int-GP ja estepuolella 150-170 (!) senttiä. Näyttäkää mulle yksikin hevonen reaalielämästä, jonka kanssa on pystytty molempiin lajeihin satsaamaan niin paljon, että se saisi hyväksyttyjä tuloksia kilpailuista.
Malttia ihmiset tarveisivat myös talliensa ja kasvattiensa kanssa. Tallit perustetaan hyvin nopeaan tahtiin, usein jopa muilta kyselemällä, että millainen ulkoasu/tallin nimi/kasvatusrotu/konsepti olisi hyvä. Täten he saavat vastauksia suhteessa fifty-fifty - eli toiset sanovat, että ajattele asia kunnolla, tee mitä itse haluat; ja toinen puolikas tarjoaa sitä, mistä he itse pitäisivät ja hyötyisivät parhaiten.. ja kun tyyppi sitten päättää toteuttaa henkilö a:n ehdottaman sinisävyisen ulkoasun yhdistettynä henkilö b:n ehdottamaan hankalaan div-php-hässäkkään, laittaa tallin nimeksi henkilö c:n ehdottoman Konikulman kirpputallin ja kasvatusrotuna on henkikö d:n haluamat alaskalaiset kippurahäntäponit, niin tuloksena on yleensä vain katastrofi - mutta sentään lyhytikäinen sellainen!
Kun hän on saanut jonkun jopa piirtämään itselleen pari alaskalaista kippurahäntäponia, niin hän kisaa niillä hieman, pari osallistumista pkk:ssa, muutamia ponien laskettelujaoksen kisoja ja sitten hän päättääkin, että on ensimmäisten kasvattien aika. Hänellä on ehkä kaksi oria ja kaksi tammaa, molemmat tammat astutetaan eri orilla. Sitten hän haluaa myydä nämä ensimmäiset upeat kasvattinsa pois tallista! Hänhän oli kysynyt, mitä muut haluavat, joten tietenkin hän olettaa ponien menevän kuin kuumille kiville. Hän tekee myyntiketjun, esittelee varsat hienosti ja kehuu vanhempia huippuponeiksi rodussaan. Sitten hän nostaa ketjunsa viiden minuutin päästä etusivulle. Sitten taas kolmen minuutin päästä - sitten taas viiden minuutin päästä edellisestä nostosta. Kohta hän tuskastuu. Ketju täyttyy päivässä-parissa hänen omiin upitteluviesteihinsä. Kukaan ei ole kiinnostunut hänen kippurahäntävarsoistaan.
Päivän-parin päästä siitä, kun hän on laittanut toisen myyntiketjun vireille ja täyttänyt senkin omilla nostoviesteillään (saattaapa välissä olla muutama muiden kommentti, kuten "no mitäs tollasella voi tehdä?") hän ilmoittaa lopettavansa tallinsa. Koska kukaan ei halua hänen kasvattejaan, niin mitä järkeä hänen on kasvatustoimintaa edes pitää? Tästä viikon päästä hän haluaa jälleen omistaa virtuaalitallin. Tällä kertaa hän ehkä edellisestä kerrasta viisastuneena tekee itse ulkoasun, jota osaa sitten myös käyttää, valitsee tallin nimenkin ainakin suureksi osin itse - ja mikä vielä parempi, valitsee ne tutut ja turvalliset ponit, joita hän on aina rakastunut, kasvatusrodukseen. Tämän tallin kohdalla hän tekee samat kuviot kuin edellisen, kilpailuttaa ehkä hieman ponejaan, mainostaa väliin talliaan ja sitten tulee aika varsottaa tammoja. Hän ehkä on sentään tehnyt sellaiset yhdistelmät, joista hän voisi varsan itsekin pitää, mikäli se ei kaupaksi mene. Ehkä ei, ja sama kuvio toistuu, aina uudelleen ja uudelleen. Jotkut eivät vain tunnu malttavan odottaa, että heidän kasvateistaan tulisi jotain sellaista, että ihmiset jonottavat niitä saadakseen. Hän ei malta pysyä saman projektin parissa, kun muut eivät häntä kannusta - ostamalla kasvattinsa pois.
Näitä näkee ikävän usein. Ihmisiä, jotka eivät osaa päättää. Jotka eivät pysty mihinkään pitkäjänteiseen ja joilla ei ole omaa ajattelukykyä - tai siltä ainakin tuntuu. He eivät malta odottaa hetken verran pidempään, josko se oman rodun mainostus, oman tallin mainostus, tuottaisikin tulosta. Siihen kuitenkin menee useimmiten kauemmin kuin se pari kuukautta, että ihminen saa ns. jalkansa virtuaalisen oven väliin - jolloin joskus kasvatit tekevät kauppaansa, joskus eivät. Varsinkin harvinaisempia rotuja kunnianhimoisesti kasvattamaan alkavat eivät tunnu tajuavan, että tätä hommaa kuuluisi tehdä itselleen, silloin sitä jaksaa ja siihen viitsii panostaa. Ei tule lannistua, vaikka ne ensimmäiset kasvatit eivät menisi kaupaksi. Toisen polven kasvatit voivat ollakin jo kuumaa tavaraa, kun ihmiset toteavat - että hei! Tuo tyyppihän on tosissaan ja se on tehnyt hieman työtä tämän homman eteen.
Useimmat vain eivät malta odottaa tähän pisteeseen asti. Ikävä kyllä, sillä enemmän kun usein kohtalaisen hyvänkin alun saanut "projekti" kaatuu siihen, että ihmiset eivät jaksa odottaa sitä menestystään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
