Harvinaiset rodut on påp vol. 2! (etenkin askellajirodut!)

Edellinen postaukseni asiasta onkin jo hieman "vanhempi".. mutta tämä sivuaa jonkin verran sitä ja siellä on jonkin verran lähtökohtia tähänkin kirjoitukseen.

Harvinaiset senkun porskuttavat ja jatkavat levittäytymistä virtuaalimaailmaan. Enemmän ja vähemmän aktiivisena toimiva Harvinaisten Rotujen Ystävät-foorumi koettaa yhdistää harvinaisista kiinnostuneita ihmisiä yhteen, mutta keskustelu on ainakin vielä toistaiseksi ollut melko aaltomaista - välillä hyvin hiljaista ja välillä pulistaan enemmänkin. Nyt on myös ht.netissä taas uudet viestiketjut myös harvinaisten ystäville - siellä kun tuntuu rotuketjut olevan påp tällä hetkellä, niin oli kiva saada myös harvinaisten harrastajille ihan oma ketjunsa. Nyt ollaan kolmannessa viestiketjussa tällä erää, mutta suuri osa viesteistä on kovin lyhyitä - myönnän myös itse kirjoitelleeni sinne toistaiseksi lähinnä lyhyitä kommentteja toisille, koska ei ole ollut aikaa paneutua asioihin kunnolla.

Myös ko. ketjun myötä eteen on tullut uusia harvinaisia rotuja, joista ei ollut välttämättä itse edes pahemmin kuullut. Mukavaa, että ihmiset jaksavat koettaa näiden superharvinaisuuksienkin kanssa, vaikka harva niiden suhteen kasvatustoimintaa lähtee edes yrittämään. Sinällään harmi, mutta toisaalta ymmärrän kyllä - tai noh, itsellä ei innostus riitä kyllä minkään superharvinaisuuden omistamiseen. Ehkä siksi, että olen niin sen kasvatuksen perään (joka valitettavasti on kovasti retuperällä tällä hetkellä..) ja täytyisi täten hankkia samointein lauma hevosia, että niillä yleensäkään voisi kuvitella tekevänsä mitään. Sitten taas Harvinaisten foorumin puolella Sakkura on tehnyt iloisen yllätyksen! Newfloundlandinponisiittola! Vähänkö ihanaa, tuo rotu on sellainen, joka itseä on välistä hieman kutkutellut, mutta jonka olen toistaiseksi onnistunut pitämään poissa ponirivistöistäni - mutta entäs nyt, kun ei tarvitsisi olla yksi poniensa kanssa? Nooh, nähtäväksi jää, varsinkin, kun tällä hetkellä mulla sivujen teko laahaa auttamattomasti jäljessä niin ostettujen kuin kasvattienkin kohdalla, jonka lisäksi astutuskalenterit huutavat tyhjyyttään ja hevosten jälkeläislistat täten myös.

Noh - alunperin mun piti kirjoittaa ihan vain askellajiroduista. En kuitenkaan nyt enää muista, mitä niistä piti kirjoittamani, mutta kerrotaanpa jotakin edes! Askellajirotujen suosio on tuntunut kasvavan ihan hirmuisesti, ainakin, mitä tammikuussa pitämieni ARJ-kisojen osallistujalistat antavat ymmärtää. Viime vuoden puolella, kun mulla ARJ-kisoihin sai osallistua henkilöt rajattomalla määrällä hevosia per luokka, taisi vuoden huippusaldo olla muutaman kerran sekakäyntiluokassa 41 osallistujaa. Nyt, kun osallistumiset on rajoitettu 10:een hevoseen per ratsastaja luokassa, oli parhaimmillaan pelkissä saddlebred & national show horse-luokissa n. 50 lähtijää, samoihin lukuihin päästiin myös tennessee walker-luokissa - jopa foxtrottereita oli yli 20 hevosta, kun viime vuonna huonoimpina hetkinä luokissa oli 2 hevosta ja parhaimmillaan n. 10 kopukkaa. Eli suosio on selkeästi nousussa, etenkin näiden Amerikan mantereen rotujen kohdalla. Sen sijaan islanninhevosluokat lähes ammottivat tyhjyyttään, kun paras tulos oli 32 osallistujaa, pahimmillaan jouduin viime vuoden lopussa perumaan issikkaluokkia, kun ei ollut osallistujia! Ennenhän nämä luokat menivät täyteen alta aikayksikön.. tosin onhan muutama iso kasvattaja lopettanut, mutta silti. Onneksi olen aloittanut myös issikoiden kanssa harrastamisen 8)

Njuu. Tällainen katsaus tällä kertaa, en tiedä, oliko tässä tekstissä päätä tai häntää tai edes niitä selkäpaloja, mutta sainpahan vihdoin kirjoitettua sen!

Ravuri vai laukkuri?

Halu omaan "yksityishevoseen" lisääntyy vain kokoajan. Olenkin miettinyt, et jos hankkisin joko ravurin tai laukkahevosen itselleni, sellaisen, että kun on vain yksi hevonen hoteissa ko. lajin suhteen, niin siihen voisi panostaa. Mitä suurempana inspiraationa varsinkin laukkahevosta ajatellen on olleet tekstit, mitä Gin Akhaltekin ja Ionicin blogista (linkki blogilistassa!) olen lukenut - Sirpa ja Gin ovat aina niin innoissaan, kun joku hevonen menestyy ja laukkakisojen selostuksia on hyvin mielenkiintoista lukea. Tästä johtuen olen ehkä kallistunut vähän laukkahevosten puoleen ja onhan se puoli minulle hieman tutumpi (virtuaalisesti..) kuin ravipuoli (jonka kanssa taasen olen reaalimaailmassa tekemisissä), koska Quierossa oli aikoinaan ratsutäysveristen lisäksi laukkureita - nykyäänhän meillä on vain ratsuja..

Sitten taasen ehkä ravurikin kiinnostaisi, olihan mulla noita orloveita, jotka juos jotkut ihan kivastikin, miksei siis jatkamaan? Ehkä tosin ranskalaisella, ehkä venäläisamerikkalaisella.. mutten sitten tiedä - toisaalta kukaan ei kiellä hankkimasta vaikkapa molempiin lajeihin omat hevosensa. Molempia lajeja ajatellen rotukirjo on sinällään laaja, että ongelmaksi koituisi rodun valinta. No ravipuolella mieluiten jokin muu kuin amerikkalainen, jonka lisäksi haluaisin lämpösen, en kylmäveri- tai poniravuria. Laukkapuolella taasen rotuja on vielä enemmän. On perinteinen englannintäysverinen, mutta niitä löytyy talleista ratsusuuntautuneina ihan riittämiin - vai löytyykö? Sitten hyvänä kakkosena tulisi angloarabi - näilläkin olen joskus kisaillut hieman laukoissa.. arabialaista tuskin laukkahevosekseni haluaisin - syytä on turha kysyä, ei vain nappaa siinä roolissa. Harvinaiset rodut, ah ne harvinaiset rodut! Jos haluaisin sittenkin quarterin, quarab, ara-appaloosa (ois hieno!), rbsh, ish (no näitä kahta löytyy ratsuina..), berber (himoinnut), paint, pintabian, turkmeeni ja akhal-teke (näitäkin mulla on joskus ollut laukkaurilla). Miten noista voisi valita?

Sitten olisi mietittävä se, että haluaisinko G1-tason hevosten jälkeläisen, vai haluaisinko ihan puskaratsun, josta yrittäisin laukkahevosen saada aikaiseksi - eli kivuta taso tasolta ylemmäs, jos hevonen osoittaa siihen rahkeita? Tavallaan ois hienoa kivuta taso tasolta, mut jos se hevonen onkin "susi", eikä osoita lahjakkuutta ja täten ei pääse etenemään? Siinä mielessä tekisi mieli hankkia edes maiden-lähtönsä voiton jälkeen G2-tasolle pääsevä hevonen. Tiedä sitten. Ehkäpä jätän nämä asiat hautumaan vielä hetkeksi ja jos eteen sattuu sopiva myynnissä oleva hevonen jompaankumpaan lajiin, ostan sen ja katson, mitä siitä tulee.

Harvinaiset rodut on påp!

Harvinaisista roduista on tullut selkeästi sellainen asia, joka kiinnostaa virtuaali-ihmisiä jatkuvasti enemmän ja enemmän. Harvinaisten keskuudessa on myös paljon rennompi meininki, kuin valtarotujen kasvattajien ja omistajien keskuudessa - hevosen kilpailuttaminen on toissijaista, kunhan se nyt ei aivan kuolleelta vaikuta; jälkikasvun hankkiminen on ehkä se ykköshomma. Linjojen lisääminen ja niistä huolehtiminen, yhteistyökin on kasvattajien välillä melko suurta loppujen lopuksi.

Hevostalli.netissä on nyt viiden päivän sisään juteltu harvinaisista roduista ja tehty kauppaa yms. viiden ketjun verran. Tästä ketjusta se kaikki lähti ja nyt ollaan jo tässä ketjussa! Uusia kasvattajiakin on uskaltautunut joukkoon juttelemaan, osa tosin jo aiemmin virtuaalipiireistä tuttuja, mutta löytyy sieltä muutamia sellaisiakin, joista ainakaan minä en ollut oikeastaan koskaan kuullutkaan. On aivan ihanaa huomata, että jopa niille roduille, joiden kanssa on tähän asti mennyt aikalailla yksinään, on tarjolla uusia innokkaita harrastajia. Toivonkin todella, että nämä uudet "suurtallien" perustajat pysyvät hommissa pitkään, olisi sääli, että iso kasa hienoja hevosia kasvattajineen lopettaisi heti alkuunsa.

Itsellenikin on RDN:stä tuntunut muotoutuneen se tärkein talli, se, johon jaksan eniten panostaa. Oli huisia huomata, että sieltä löytyy jo 51 rotua! (okei 52, koska welsh-ponien sektioita en eritellyt laskiessani rodut) Sitä ikävämpää taasen oli huomata taas se, että olisi aika laittaa kuoppaan aika iso kasa vanhoja hevosia, kun ei millään raaskeisi, osa niistä alkaa olemaan jo jopa 30 ikävuoden "paremmalla" puolella. Ja jotkut vielä joskus valittivat, että ihmiset tappavat virtuaalihevosensa alle kaksikymppisinä saadakseen talliin tilaa ja uutta verta :D (okei, kukaan ei ole sitä miusta valittanut, mutta sellaistakin olen lukenut) Miten ne pystyy siihen?

Harvinaisuus alkaa olemaan yleistä, mutta harvinaiset pysyvät silti harvinaisina. Ihmisiä kiehtoo erilaisuus ja sitähän harvinaiset pitkälti antavat - joten onko ihmekään, että ne vetävät ihmisiä puoleensa. Senkin lisäksi, ettei niiden kohdalla "vaadita" miljoonia kilpailuita ja arvonimiä, jotta hevosta pitäisi hyvänä.

Yksin rodun kanssa

Se on hassu juttu, miten yksin tuntuu välillä olevan jonkun rodun kanssa, vaikka ko. rodulla olisikin ehkä jopa muutama muu kasvattaja. Tosin pääsääntöisesti omat ongelmani ja uskonpuutteni koskevat niitä rotuja, joita ei (tietääkseni) kukaan muu kasvata, joskin yksittäisiä hevosia saattaa ihmisillä olla ja näistäkin osa minun kasvattejani. Omista hevosista voisin tällaisessa tilanteessa mainita rodut ariegenponi, furioso, hackney ja -poni. Kasvatus alkoi kunkin rodulla hirmu kivasti, kasvatteja on kohtalaisesti, en kuitenkaan harrasta mitään suurta yksittäisen yksilön siitoksessa käyttämistä. Mutta aina tulee vastaan se hetki, kun huomaa, että mulla on useita 2-4 linkitettyä sukua omaavaa hevosta ja kaikki ovat sukua toisilleen - osan suvuissa on jo käytettynä linjasiitostakin. Siinä vaiheessa on kovin paha varsottaa enää yhtäkään tammaa - ellei sitten evm-oreilla ja vaikka itseäni ei epätasaiset suvut häiritse, lähes 100% virtuaali-ihmisistä ne ärsyttävät, niitä suorastaan kammoksutaan. Kuten myös jopa linjasiitosta, ihmiset sanovat heti, että hevonen on sukurutsattu, jos sen suvusta löytyy sama hevonen kahteen kertaan, vaikka se olisi 3+4 polvessa.

Siinä vaiheessa kun kaikki omat hevoset ovat sukua toisilleen, tulee eteen taas lähtötilanne rodun kanssa. Täytyisi ruveta "tuomaan" taas uusien linjojen perustajahevosia ja sekös on sitten tylsää puuhaa, minä kun en ole koskaan ollut suuri fani virtuaalihevosille, joilla ei ole linkitettyä sukua, mutta minkäs mahtaa, se on tehtävä - omalta osalta siihen kuluu aina tuhottomasti aikaa ja sitten taas huomaa, että piru vie, täytyis päästä käyttään noita kasvatteja jo jalostukseen, kun ovat jo parikymppisiä. Tällöin yleensä mun ko. rodun kasvatit saavat elää ikivanhoiksi, mahdollisesti rukkaan vähän ikääntymistä, etteivät ne olisi ihan niin muinaismuistoja päästessään vihdoin jalostushommiin. Kaiken alusta aloittaminen on aina niin perseestä, etten voi edes kuvailla sitä olotilaa, mikä minulla on näitä uusia verilinjojen piristäjiä keksiessäni. Välillä tulee kirottua itsensä alimpaan helvettiin sen takia, ettei voi pysytellä vaikkapa jossain puoliverirodussa tai vaikka ratsuponeissa - niiden kanssa kun ei ihan heti tule ongelmaa sukujen kanssa..

Myönnän toki itse sen, että olen tuhottoman laiska etsimään ulkopuolisia oreja tammoilleni ja varsinkin, kun niin kovin harva foorumeilla laittaa orinsa rotua "jalostukseen tarjotaan"-viestinsä otsikkoon. Sama jos joku esittelee talliaan, niin en mie vaivaudu meneen katsoon, ellei siihen otsikkoon sitten tajua laittaa, että "E: suomenpilkkukorvaponeja kasvattava talli". Luulen, että jos olisin überaktiivinen etsijä, löytäisin tammoilleni ehkä jopa rotuisiaan oreja, ehkä jopa kasvattajan, jolta haluaisin tilausvarsan. Mutta jos he eivät osaa mainostaa itseään, en löydä heitä ikinä. Silloin tällöin etsin VRL:n hevosrekisteristä rodun perusteella eläimiä. Otetaan nyt esimerkkinä arieget, niitä löytyy sieltä omien ponieni lisäksi oisko ollu kuus kappaletta. Näistä 3-4 oli jo lopettaneen kasvattajan kasvatteja (jolta minulla on jo edesmenneitä poneja kolme), ja yhdenkään sivut eivät toimineet. Sitten oli kaksi ponia, jotka oli vastikään rekisteröity, mutta niissä tökki nimet jo pahasti vastaan - ne oli raiskattu vääränsorttisella nimellä. Jostain syystä olen yleensä yleisempien rotujen kohdalla anteeksiantavaisempi nimen suhteen, kuin näillä harvinaisuuksilla, en tiedä mistä tämä johtuu, mutta mielestäni harvinaisen rodun nimen tulisi selkeästi mukailla rodun kotimaan tyyliä - edes kielellisesti!

Ihmiset jaksavat välillä ihmetellä myös sitä, että miten mä jaksan jonkun rodun parissa, kun kasvtit ei mee kaupaks. Jotkut ei vain tunnu ymmärtävän sitä, etten todellakaan tee tätä hommaa muita varten, vaan totaalisesti itseäni varten, vaikka aina onkin ilahduttavaa, jos joku kiinnostuu tilausvarsan ottamisesta tai jaksaa kysellä vähän enemmän rodusta ja miettiä kuvavaihtoehtoja ja sitten päätyä ottamaan kasvattini hoteisiinsa. Vielä kun jotkut näistä jopa tekevät sillä kasvatilla jotain, se on aina yhtä lämmittävää. Vaikka kukaan ei minulta hevosia ostaisi, pitäytyisin silti niissä roduissa, mitkä itselle ovat mieluisia. Toki minullakin on joidenkin rotujen kohdalla käynyt niin, että kiinnostus on loppunut ja rodun edustus on tallista luonnollisen poistuman kautta hävinnyt, mutta koskaan en ole rodun kasvatusta lopettanut "kun te ette oo kiinnostunu mun kasvateista". Se ei vain ole mielestäni oikea lähtökohta kasvatuksen aloittamiselle, että olisiko kasvateille menekkiä. Hävetkää, jotka kyseisellä tavalla varsoja tehtailette! Se on virtuaalisesti melkein sama asia kuin täysin epähyväksyttävä ja iljettävä koirien pentutehtailu reaalimaailmassa.

Sitten on olemassa niitä rotuja joiden kanssa vain kuvittelen olevani yksin. Kuten fellponit. Tosin olen aika varma, että olen niitä pisimpään täällä virtuaalisesti kasvatellut, ensimmäisiä fellponikasvattejani kun oli ori Quiero's Very Own, isänä musta Wild 'n Free ja emänä mustanruunikko Fantacy - Very Own syntyi joulukuussa 2001. Näillekin vanhoille poneille pitäisi tehdä joku muistosivun tapainen, että saisi linkitettyä sukutauluihin ne. Kuitenkin, fellponikasvattajia tuntuu putkahtelevan vähän väliä jostain esiin, mutta lähes kaikki tuntuvat toimivan linkitettyä sukua omaamattomien ponien voimin. Jotenkin tuntuu aina niin tyhjältä katsoa näiden varsojen sukutauluja - sieltä ei löydy yhtäkään Quieron aikaista ponia ja se saa minut aina uudelleen ja uudelleen surulliseksi. Tiedän, että itse olen kovin kehno mainostamaan tallejani ja rotujani ja niiden historiaa virtuaalimaailmassa, mutta aina sitä kuvittelee että kaikki haluavat vanhansukuista, kun tosiasiassa nykyään kovin harva haluaa vanhaa sukua omaavaa hevosta tai ponia, oli sen rotu mikä tahansa.

Näiden rotujen kanssa, joiden parissa kuvittelen olevani yksin, on yksi suuri plussapuoli niihin rotuihin nähden, joiden kanssa tiedän olevani yksin, nimittäin se, että voin ostaa laumaan suvullisen, joskin yhden polven linkitettyä sukua omaavan, ponin, joka on täysin eri linjaa omiini nähden. Tosin olen myös yleensä kovin nirso, enkä välttämättä haluakkaan kasvattia toiselta samasta rodusta innostuneelta. Yleensä tähän tosin vaikuttaa jokin, mikä ei iske minun tajuntaani, tallin sivuilla saattaa tekstit olla vähän ristiriitaisia rotua ajatellen, ponien koulutustasot tai muut tökkivät tai on jotain muuta, näkymätöntä, mikä ärsyttää. On toki näiden rotujen kanssa yksi iso ongelmakin samaan asiaan liittyen, että on muitakin kasvattajia. Se, että joskus vain tunnen jonkun pilaavan rotua ja sen mainetta virtuaalimaailmassa - varsinkin jos henkilön käytöksestä paistaa nuoruus ja osaamattomuus, se, ettei tiedä oikeasti mitään hevosista ja näillä on yleensä myös eniten se tyyli, että hevosia kasvatetaan vain muiden käyttöön ja jos kasvatit eivät mene kaupaksi heti, laitetaan pillit pussiin ja heitetään pussi tuleen. Pitkän linjan kasvattajalta haluan taasen kasvatin lähes poikkeuksetta ja minulle riittää jo nykyään se, että talli olisi ollut pystyssä edes vuoden, se osoittaa varsinkin harvinaisten rotujen ollessa kysessä jonkinnäköistä sinnikkyyttä, sitä, että hommaa tehdään itselle, ei muille - ja niinhän sen pitäisi olla.

On olemassa myös rotuja, joiden kohdalla huomaan vain ostelevani toisten kasvattien hevosia ja oma kasvatus ei tunnu etenevän - unohdan varsottaa tammoja ja tarjota omia (joskus jopa erittäin kivasti menestyneitä) orejani jalostukseen. Menen siihen halpaan, että joku mainostaa itseään ja myy kivanoloisia hevosia. Ostan ja tajuan jossain vaiheessa, että viimeisin omatuotos ko. rodusta on jostain vuoden takaa.. ja näitä löytyy myös harvinaisissa roduissa - hyvinä esimerkkeinä tennesseewalkerit ja akhal-teket. Tosin tekkejen tilannetta omista linjoistani olen yrittänyt pikkuhiljaa parantaa elvyttämällä vanhoja, kuolemaan päässeitä linjoja eloon. Kaikki tämä vain siksi, etten osaa olla järjestelmällinen. Samasta syystä minulle pääsee käymään näitä asioita, että kaikki omat tietyn rodun eläimet ovat sukua toisilleen.. ehkä minä vielä joskus viisastun tämän asian suhteen.

Muistakaa ihmiset mainostaa, varsinkin niitä harvinaisempia eläimiä ja niitä kasvattavia talleja - jos homma toimii teidän osalta, voitte olla varmoja, että olen erittäin kiinnostunut ostamaan kasvattejanne monipuolistamaan omia linjojani!